KUVA: PIXABAY

Lahden kaupunki aloittaa kaupungin työntekijöiden ja luottamushenkilöiden lentopäästöjen kompensoinnin. Lahden kaupunginhallituksen eilen maanantaina hyväksymän esityksen perusteella kaupungin lentomatkoista aiheutuva kompensaatiotarve on 12,5 euroa päästötonnia kohden, eli viime vuodelta yhteensä 2 625 euroa.

Vuonna 2019 Lahden kaupungin lentopäästöt lisääntyivät edellisvuodesta lähes kolmanneksella, yltäen 210 tonniin. Lahden kaupungin ympäristöjohtaja Elina Ojala toteaa, että osasyynä kaupungin kasvaneille lentopäästöille on ironisesti kaupungin asema ilmastoasioiden edelläkävijänä. Ojalan mukaan esimerkkinä toimiminen on kuljettanut viime vuoden aikana kaupungin toimijoita esimerkiksi puhujatilaisuuksiin ympäri maailmaa.

– Kun toimii edelläkävijänä, se edellyttää, että olemme esillä. Jos verkostoja haluaa ylläpitää ja viestiä viedä eteenpäin, tehokkain tapa siihen on tavata ihmisiä kasvokkain.

Ojalan mukaan matkustamiseen pyritään kuitenkin suhtautumaan tiedostavasti.

– Henkilöstön matkustusohjeista ja matkustamisen ympäristövaikutuksista viestiminen on toimenpiteenä suunnitelmassa, jotta ihmiset voisivat harkita matkustamista ja sitä, voisiko palaverin hoitaa esimerkiksi Skypellä.

Toiseksi toimenpiteeksi päästöjen kompensoimisessa kaupunki nimeää omilla autoilla tehtyjen työasia-ajojen kompensoinnin. Vuonna 2019 kaupungin toimijoiden työperusteisten ajojen yhteenlaskettu määrä oli lähes 746 000 kilometriä, josta keskiarvoisen bensiiniauton päästön mukaan laskettuna tulee noin 126 tonnia.

Päästöjen kompensointiprosesseista ja niiden kehittämisestä vastaa Lahden ympäristökehitys. Kompensoinnin kustannukset katetaan kaupungin budjetista. Toimet ovat osa kaupungin tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2025 mennessä.

Suomalaista kompensointipalvelua kaivataan

Päästöjen kompensoiminen tapahtuu käytännössä päästöoikeuksia ostamalla ja kompensaatiohankkeita tukemalla. Vuoden 2019 lentopäästöjen ja omilla autoilla tehtyjen työmatka-ajojen kompensointi toteutetaan Lahdessa ostopalveluna sertifioidulta Nordic Offset Oy:ltä. Hiilijalanjäljen hallintaan ja kompensointiin erikoistunut yritys ostaa todennettuja päästövähennyksiä kehitysmaissa toteutettavista hiilidioksidipäästöjä vähentävistä projekteista.

Ojalan mukaan Lahden kaupunki seuraa kompensointialaa tiiviisti parhaan palveluntarjoajan löytämiseksi. Toiveena on, että tulevaisuudessa kompensoinnin voisi tehdä kotimaassa.

– Tällä hetkellä ei ole kompensointifirmaa, joka tarjoaisi Suomessa tehtyä sertifioitua kompensointia. Meille oli tärkeää, että firma on sertifioitu ja nyt teimme vertailun sen perusteella.

Suuri osa Lahden hiilineutraaliustavoitteen nielusta tai kompensoinnista on vielä avoinna. Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi paikallinen hiilinielujen lisääminen, nielujen lisääminen muualla kompensaatioprojekteissa tai päästöoikeuksien ostaminen pois päästömarkkinoilta. Konkreettiset toimenpiteet ja projektit valmistellaan ja hyväksytään kunkin vuoden talousarvioprosessissa ja projektien hyväksymismenettelyssä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä