Valintaa
perustellaan Lahden sijainnilla, liikenneyhteyksillä ja metsä- ja
puutalouden monipuolisuudella. Lahteen ei ole alueellistettu
merkittävästi valtion henkilöstöä.

Pääpaikkaan tarvitaan pidemmällä
aikavälillä 25–30 työntekijää. Valtaosa tehtävistä täytetään sisäisinä
siirtoina alueellisista metsäkeskuksista ja Metsätalouden
kehittämiskeskus Tapiosta.

Tapiosta on siirtymässä uuteen
metsäkeskukseen arviolta parikymmentä ihmistä. Pakkosiirtoja ei tehdä
eikä kukaan menetä työpaikkaansa.

–Tässä on 3–4 vuoden siirtymäaika,
jonka kuluessa ihmisillä on oikeus työskennellä nykyisellä
työssäolopaikkakunnalla, ylijohtaja Juha Ojala ministeriöstä sanoo.

Nykyiset
13 metsäkeskusta fuusioidaan yhdeksi valtakunnalliseksi
metsäkeskukseksi ensi vuoden alusta.

Lopullisen päätöksen pääpaikan
sijainnista tekee valtioneuvosto.

(KL / STT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*