Kun korona ryhtyi jylläämään Suomessa maaliskuussa 2020 kiihtyvällä tahdilla, niin useammassa kunnassa poliittiset päättäjät antoivat kunnanjohtajille, kaupunginjohtajalle tai pormestarille poikkeuksellista valtaa epidemian takia. Ylen aikanaan keräämien tietojen mukaan tähän ratkaisuun päätyi tuoreelta ainakin 29 kuntaa.

Heti tuoreeltaan useat oikeusoppineet totesivat erityistoimivaltaa otetun käyttöön lainvastaisesti. Tähän tulokseen on tullut myös Vaasan hallinto-oikeus, joka on perehtynyt Ilmajoen kunnanhallituksen 23.3.2020 tekemään ratkaisuun.

Kunnanvaltuutettu Hannu Akkanen (ps.) vei kunnanhallituksen päätöksen hallinto-oikeuden puntaroitavaksi, kun kunnanhallitukselle tehty oikaisupyyntö ei tulosta tuottanut. Hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa kunnanhallitus katsoi, että uudessa yllättävässä tilanteessa oli kuntalaisten suojelemiseksi varmistettava nopea päätöksenteko kaikissa olosuhteissa.

Hallinto-oikeus totesi lokakuun lopulla antamassaan ratkaisussa, että kunnanhallituksen päätökset asian suhteen olivat lainvastaisia. Kunnanhallituksen päätöstä tehtäessä ei ollut voimassa valtioneuvoston antamaa käyttöönottoasetusta valmiuslain 108 §:n soveltamisesta. Päätöksen perusteluissa niin ikään mainittu valmiuslain 12 § ei sisällä lainkaan toimivallan siirtoon perustuvia säännöksiä, joten senkään nojalla erityistoimivallan siirto ei ollut mahdollista. Myöskään kunnan hallintosääntö ei mahdollistanut toimivallan siirtoa tehdyssä laajuudessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Varsinaisia toimenpiteitä ei lainvastaisesti tehty erityistoimivallan siirto Ilmajoella aiheuttanut. Kunnanhallitus päätti kesäkuun lopulla 2020, että kunnanjohtajalle myönnetty erityistoimivalta päättyy 30.6.2020.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*