Kuva: Kari Långsjö

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Enontekiön kunnanvaltuuston päätöksen Enontekiön Sähkö Oy:n myynnistä.

Enontekiön kunnanvaltuusto päätti joulukuussa 2020 äänin 9-8, että kunta myy omistamansa Enontekiön Sähkö Oy:n osakkeet Napapiirin Energia ja Vedelle ja OP-Henkivakuutukselle 8,7 miljoonalla eurolla.

Hallinto-oikeus kumosi päätöksen, koska sen mukaan Enontekiön kunnanvaltuuston silloinen 1. varapuheenjohtaja Birgitta Eira, vihr., ja 2. varapuheenjohtaja Juha-Pekka Mäntyvaara, kesk., osallituivat päätöksentekoon ja valmisteluun esteellisinä.

Eira ja Mäntyvaara ovat olleet Enontekiön Sähkö Oy:n hallituksen varajäseniä vuodesta 2013 lukien.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Valtuuston varapuheenjohtajina heillä on ollut puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnanhallituksen kokouksissa. Kunnahallituksen pöytäkirjojen mukaan Mäntyvaara on ollut läsnä, kun kunnanhallitus on päättänyt esittää kunnanvaltuustolle, että se tekee periaatepäätöksen Enontekiön Sähkö Oy:n myynnistä.

Eira ja Mäntyvaara ovat olleet läsnä, kun kunnanhallitus on päättänyt Enontekiön Sähkö Oy:n mahdolliseen myyntiin liittyen konsultin kilpailuttamisesta ja valinnasta. Lisäksi Eira on ollut läsnä, kun kunnanhallitus on 19.10.2020 muun ohella päättänyt, että Enontekiön Sähkö Oy:n mahdollista transaktiota koskeva aiesopimus tehdään kriteerit täyttävän ja parhaan tarjouksen tehneen yhtiön kanssa sekä antaa valtuuden kunnanjohtajalle ja hallituksen päättämälle luottamushenkilölle hyväksyä ja allekirjoittaa sopimus.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksessä muistutetaan, että hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaista yhteisöjääviä sovelletaan kunnan tytäryhteisön hallinnossa toimivaan, kun hän kunnanhallituksessa tai lautakunnassa käsittelee yhteisön asioita.

-Enontekiön Sähkö Oy:n myymistä koskevan asian on katsottava koskevan edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla yhtiön erityistä hyötyä tai vahinkoa. Eiran ja Mäntyvaaran on katsottava olleen esteellisinä läsnä kunnanhallituksessa kunnanhallituksen päättäessä Enontekiön Sähkö Oy:n myyntiä koskevan asian valmistelusta, päätöksessä todetaan.

Hallintolain 27 §:n 1 momentissa ei tehdä eroa sen mukaan, osallistuuko esteellinen virkamies asian käsittelyyn tai onko hän ainoastaan läsnä sitä käsiteltäessä. Myös pelkkä läsnäolo päätöstä tehtäessä johtaa siihen, että päätös on kunnallisvalituksen johdosta kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneenä.

Varsinaisessa sähköyhtiön myynnistä tehdyssä äänestyksessä Eira jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Hallinto-oikeus toteaa, että on poikkeuksellista, että luottamushenkilö osallistuu esteellisenä asian käsittelyyn tai on läsnä sitä käsiteltäessä ja jäätyään päätöksentekoelimessä vähemmistöön, vaatii tehtyä päätöstä kumottavaksi oman esteellisyytensä perusteella.

Hallinto-oikeus toteaa, että tässä asiassa ei ole ilmennyt, että Eira olisi menettelyllään tietoisesti pyrkinyt luomaan perusteen päätöksen kumoamiselle.

-Kun lisäksi otetaan huomioon, että pelkkä Eiran ja Mäntyvaaran läsnäolo tai heidän käyttämänsä puheenvuorot kunnanhallituksessa ovat saattaneet vaikuttaa asian valmistelussa tehtyihin päätöksiin, päätös on syntynyt esteellisyyden vuoksi virheellisessä järjestyksessä. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin yksinomaan sen kunnanhallituksen esittämän seikan vuoksi, että Eira ja Mäntyvaara eivät ole mahdollisesti olleet tietoisia Enontekiön Sähkö Oy:n hallituksen varajäsenyydestään tai sen vuoksi, että he eivät ole osallistuneet yhtiön hallituksen työskentelyyn, hallinto-oikeus katsoo.

Kuntalain 97 §:n 1 momentin mukaan jos valtuutettu ottaa osaa asian käsittelyyn muussa toimielimessä kuin valtuustossa, häneen sovelletaan, mitä kyseisen toimielimen jäsenen esteellisyydestä säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan muun luottamushenkilön, tilintarkastajan sekä kunnan viranhaltijan ja työntekijän esteellisyydestä säädetään hallintolain 27–30 §:ssä.

Hallintolain 27 §:n mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen toimielimen jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä tarkastuksen suorittavaa tarkastajaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*