Korkein hallinto-oikeus on päätynyt Keravan kaupunginhallituksen kannalle asiassa, joka koski asemakaavanmuutosta. Kaupunginhallitus päätti marraskuussa 2019 muuttaa asemakaavaa siten, että aiemmin yleiskaavassa säilyväksi pientalovaltaiseksi asuinalueeksi osoitetulla alueella sijaitsevalle tyhjälle tontille tulee asuinkerrostalojen korttelialue. Uudelle alueelle saisi rakentaa nelikerroksisen enintään 1 950 kerrosneliömetrin suuruisen asuinkerrostalon.

Päätöksestä valitti Helsingin hallinto-oikeuteen naapuritontilla sijaitseva asunto-osakeyhtiö. Hallinto-oikeus kumosikin kaupunginhallituksen kaavamuutoksen alkuvuodesta 2021.

KHO sen sijaan katsoo tuoreessa ratkaisussaan, että kaavan hyväksymistä koskeva kaupunginhallitus päätös ei ollut lainvastainen.

-Kaavamuutos oli tässä tapauksessa pienialainen, eikä sillä kaava-alueen sijainti ja kaavan mahdollistaman rakentamisen määrä sekä muu asiassa saatu selvitys huomioon ottaen ollut merkittäviä ympäristöllisiä, taloudellisia, sosiaalisia, liikenteellisiä, yhdyskuntarakennetta koskevia tai muita vaikutuksia. Kaupunginhallitus oli näin ollen voinut katsoa kaavamuutoksen hyväksymisen kuuluvan hallintosäännön perusteella sen toimivaltaan ja päättää asemakaavamuutoksen hyväksymisestä, KHO:n sivuilla todetaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Keravan kaupungin tiedotteen mukaan asemakaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa asuinkerrostalon rakentaminen suunnittelualueella sijaitsevalle tyhjälle tontille. Samalla päivitetään Ahjontien, Ahjontaipaleen ja Alikeravantaipaleen sekä niiden välisten puistoalueiden asemakaavaa vastaamaan toteutunutta tilannetta.

Ratkaisu kokonaisuudessaan korkeimman hallinto-oikeuden sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*