Lakiklinikka: Hankinnat ja talous linkittyvät toisiinsa
Kuva: Kari Långsjö
Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö on mielletty usein niin sanotuiksi säästölaiksi. Usein kuvitellaan myös, että hankintalaki pakottaa valitsemaan sen tarjouksen, joka on hinnaltaan halvin. Yhtä yleinen harhaluulo on se, että halvimman tarjouksen valinta tarkoittaa laadutonta lopputuotetta tai palvelua. Vaikka mikään näistä väittämistä ei sellaisenaan pidä paikkaansa, ei hankintojen ja talouden linkittämisen toisiinsa pitäisi olla kunnan taloudenpidolle täysin vierasta.
* * *
Mitä enemmän kunta hankkii oman organisaationsa ulkopuolelta, sitä vahvemmin hankintaprosessi tulisi kytkeä myös kunnan taloudenhoitoon. Hankintojen johtamisen ja ennakoinnin kannalta on tärkeää, että tietyt perusasiat ovat kunnossa. Talouden näkökulmasta tällä tarkoitetaan muun muassa sitä, että seuraavaa taloussuunnitelma- ja talousarviokautta suunniteltaessa kartoitetaan kaikki ne julkiset hankinnat, jotka ovat kyseisen kauden aikana tulossa. Pelkät euromäärät eivät tältä osin riitä, vaan hankintakokonaisuudet tulisi kategorisoida myös niiden prioriteetin ja riskiluokan mukaan. Priorisointia tarvitaan, sillä kaikki hankinnat eivät voi tulla toteutettavaksi samaan aikaan vuodesta. Tämä on osa kunnan hankintatoimen kokonaisuuden johtamista.
Toinen keskeinen asia on hahmottaa laadittavan talousarvion suhde tehtäviin hankintoihin ja niiden ennakoituun arvoon. Hankintalaissa on olemassa omat sääntönsä siitä, miten ennakoitu euromääräinen hankinta-arvo lasketaan (katso esimerkiksi hankintalain 27–31 §:t). Ennakoidun arvon laskemista koskevilla säännöillä määritellään, sovelletaanko hankintalakia ja tarkemmin, mitä sen säännöksiä. Ennakoidun arvon laskemisessa on käytettävä pääsääntöisesti koko kunnan hankintojen volyymia tietystä tuotteesta tai kategoriasta eikä vaikkapa kunkin toimialan omia volyymeja. Tehtävien laskelmien tulisi luonnollisesti olla suhteessa laadittavaan budjettiin: talousarvioon varattavan määrärahan on oltava linjassa hankinnan ennakoidun arvon kanssa. Valitettavan usein ennakoitu arvo pirstoutuu useille eri kustannuspaikoille ja näin kunnan koko ostovolyymi saattaa hämärtyä kyseessä olevan kategorian osalta.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
* * *
Yksi konkreettinen esimerkki hankintatoimen ja taloudenpidon välillä on eduskunnan käsittelyssä oleva lakiehdotus sähköisestä laskutuksesta. Sen tausta on EU:n direktiivissä 2014/55/EU, joka koskee sähköistä laskutusta julkisissa hankinnoissa. Suomessa soveltamisalaa on kuitenkin laajennettu laajemmalle kuin direktiivi edellyttää, sillä lakia sovelletaan kaikkiin hankintalain alaisiin sopimuksiin. Ainoastaan pienhankinnat on suljettu soveltamisalan ulkopuolelle.
Sähköistä laskutusta koskevan hallituksen esityksen (256/2018 vp) mukaan lain perusajatus on se, että hankintayksikön – esimerkiksi kunnan – on otettava vastaan sellaisia sähköisiä laskuja, jotka perustuvat hankintasopimuksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa useimmin tavara-, urakka- ja palvelusopimuksia, jotka on kilpailutettu hankintalain mukaan. Sähköisellä laskulla tarkoitetaan laissa sellaista laskua, joka on laadittu, siirretty ja vastaanotettu rakenteisessa sähköisessä muodossa niin, että sen automaattinen käsittely on mahdollista, ja joka noudattaa sähköisen laskutuksen eurooppalaista standardia. Hankintayksikkö ei siis voi kieltäytyä kyseisessä muodossa olevan laskun vastaanottamisesta.
Toinen keskeinen ajatus sähköistä laskutusta koskevassa laissa on se, että hankintayksiköllä ja elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada pyynnöstä sähköinen lasku toiselta hankintayksiköltä tai elinkeinonharjoittajalta. Näin ollen esimerkiksi kunnalla ei olisi mahdollisuutta olla lähettämättä standardin mukaista laskua sopimuskumppanilleen, joka sitä pyytää. Kyseinen pykälä ei perustu EU-sääntelyyn, vaan hallituksen esityksessä kuvatun mukaan sillä on tarkoitus vauhdittaa sähköisen laskutuksen yleistymistä Suomessa.
Sähköistä laskutusta koskevan lain on tarkoitus tulla voimaan huhtikuun 2019 alussa. Kuitenkin kunnille on varattu siirtymäaikaa vuoden 2020 alkupuolelle saakka.
Katariina Huikko, johtava lakimies, Julkisten hankintojen neuvontayksikön päällikkö, Suomen Kuntaliitto
Kirjoitus on julkaistu Kuntalehdessä 2/2019.
