Asukkaat äänestävät siitä,
onko kaupungin nimi ensi vuoden alusta lähtien yhä Länsi-Turunmaa
(ruotsiksi Väståboland) vai vaihtuuko nimeksi Parainen (ruotsiksi
Pargas).

Nimiasiasta väiteltiin kiivaasti muutama vuosi sitten, kun
Paraisten kaupunki ja Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kunnat
olivat liittymässä yhteen. 

Parainen ehdotti uuden kaupungin nimeksi
Paraista, mutta muut kunnat eivät tälle lämmenneet. Niiden nimiehdotus
oli Väståboland eli Länsi-Turunmaa. Nimen suomenkielistä muotoa
moitittiin julkisessa keskustelussa kömpelöksi ja keinotekoiseksi.

Lopulta
kaupungin nimeksi tuli valtiovarainministeriön päätöksellä
Länsi-Turunmaa. Kuntaliitos toteutui toissa vuoden alussa. Nimiasiasta
päätettiin kuitenkin järjestää kunnallinen kansanäänestys vuonna 2011.

Kaksikielisessä,
enemmistöltään ruotsinkielisessä Länsi-Turunmaan kaupungissa on runsaat
12 000 äänioikeutettua. Ennakkoäänestys päättyi perjantaina, ja
varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai.

Kansanäänestys on neuvoa-antava.
Lopullisen päätöksen nimestä tekee kaupunginvaltuusto, mutta
kansanäänestyksen tulosta on luvattu kunnioittaa. Äänestäjien
valittavana on kahden nimivaihtoehdon lisäksi vaihtoehto "en ota
kantaa". 

(STT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*