Länsiradan toimitusjohtaja Pekka Ottavainen painottaa, että tällaista lukua yhtiö ei ole käyttänyt hankkeen hyödyistä ja kustannuksista – "Pallo on täysin kuntapäättäjillä nyt"
Länsirata oli esitettävissä selvästi kannattavana hankkeena sivuuttamalla kielto hyötyjen moninkertaisesta laskennasta ja rikkomalla YK:n yleisohjetta.
Tämä edellä mainittu lause oli otsikkona Kuntalehden 4.11. julkaisemassa asiantuntijoiden mielipidekirjoituksessa, jonka luettuaan Länsirata Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen oli erittäin hämmentynyt.
Kirjoituksessa nostettiin esiin Länsirata Oy:n teettämä ja Boston Consulting Group -konsulttiyrityksen selvitys, jonka kautta saatujen tietojen perusteella laskettiin hyötykustannussuhteeksi 2,3.
Tampereen yliopiston asiantuntijoiden Hannu Laurilan ja Lasse Oulasvirran esiin nostama luku – 2,3 – ei ole mikä tahansa luku.
Tätä lukua Länsirata Oy ei ole missään vaiheessa käyttänyt, painottaa Pekka Ottavainen.
– BCG-selvitys ei ole niin kutsuttu hyötykustannuslaskelma. Artikkelin kirjoittajat ovat kuitenkin päätyneet tekemään selvityksen perusteella oman hyötykustannusarvionsa ja perustavat johtopäätöksensä siihen, mikä johtaa virheelliseen lopputulokseen.
Kaikki raidehankkeet olivat kannattamattomia
Hyötykustannuslukemaa käytetään arvioitaessa, mikä infrastruktuurihanke on yhteiskuntataloudellisesti kannattava.
Kannattavan raja on luku yksi ja Väyläviraston selvityksessä Länsirata sai hyötykustannussuhteen 0,44.
– Parhaan verrattuna muihin suuriin raidehankkeisiin. Näillä arvioilla saadaan hankkeita keskinäiseen järjestykseen, Ottavainen sanoo.
– Huomionarvoista on sekin, että kaikkien suurten hankkeiden arvioitiin alun perin olevan kannattamattomia.
Kansallinen tapa laskea hyötykustannus poikkeaa moniin verrokkimaihin verrattuna, Ottavainen lisää.
– Moni voisi maailmalla ihmetellä, minkä takia suomalaiset aina rakentavat ratoja, vaikka ne ovat kannattamattomia.
Väyläviraston kannattavuusarvio perustui ajankohtaan, jolloin länsiradan suunnitelmat olivat toisenlaisia kuin nykyään, toimitusjohtaja huomauttaa.
– Kokonaiskustannuksista on pystytty nipistämään miljardi.
Säästöjä on syntynyt keskityttäessä pelkästään henkilöjunaliikenteeseen ilman, että on toimitusjohtajan mukaan merkittävästi tingitty huoltovarmuustekijöistä.
– Junan nopeuksiakin on alkuperäisistä suunnitelmista vähennetty, mutta matka-ajat ovat edelleen pysyneet yhtä nopeina, Ottavainen sanoo.
Muun muassa näiden muutosten jälkeen Länsirata Oy teetti ulkopuolisella asiantuntijalla arvion hyötykustannuslukemasta.
– EU-tukikriteerien mukaisesti. Arvio perustuu optimoituihin ratkaisuihin, ja sen mukaan hankkeen hyötykustannusluku on 1,41. Tämän arvion yhtiö on kertonut julkisesti. Myös EU on tämän laskennan mukaisesti todennut hankkeen yhteiskuntataloudellisesti kannattavaksi ja tukikelpoiseksi.
Kunnille tietoa laaja-alaisista vaikutuksista
Länsirata Oy ei ole siis esittänyt missään vaiheessa Kuntalehdessä julkaistun kirjoituksen mukaista hyötykustannuslukemaa 2,3, joka pohjautuu BCG:n selvitykseen, Ottavainen alleviivaa.
BCG:n selvitystä on käytetty kunnissa hyväksi pohdittaessa, miten uutta raideyhteyttä voitaisiin hyödyntää.
– Tässä selvityksessä on katsottu, mitä laaja-alaisia vaikutuksia hankkeella voi olla, Ottavainen kertoo.
Selvitys on antanut muun muassa kansainvälisten vertailujen avulla kunnille tietoa maankäytön suunnitteluun ja tonttien arvoihin liittyen.
Toiveissa myönteinen päätös
Kuntien virkajohto on jo sopinut asioista valtion kanssa osakassopimukseen liittyen. Nyt on poliittisen päätöksenteon vuoro. Osakaskuntien hallitusten kautta sopimus siirtyy valtuustojen käsiteltäväksi ja kuntien päätökset ovat tiedossa jo tämän vuoden aikana.
– Tosiaankin pallo on täysin kuntapäättäjillä nyt. He päättävät kaiken sen tiedon perusteella ja oman kuntansa näkövinkkelistä, mikä on heille parasta.
Länsirata Oy:n toimitusjohtaja ei yllätä kertoessaan, mitä hän toivoo.
– Toivotaan että päätös on myönteinen.
Espoon kaupunginhallitus on julkaissut seuraavan ja 10.11. järjestettävän kokouksen esityslistan, jonka yksi pykälistä on Länsirata Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen. Samassa yhteydessä on nyt julkisesti nähtävillä osakassopimusta koskevat aineistot.
Myös Turun kaupunginhallitus kokoontuu ensi maanantaina. Edellä mainittu osakassopimusta koskeva aineisto löytyy myös Turun kaupunginhallituksen esityslistan kautta.
Lue myös: