Asemakaavaluonnoksia ja arkkitehtisuunnitelmia esiteltiin torstaina, ja
tilaisuuden järjestäjät hyrisivät tyytyväisyyttä. Suunnitelman
ainutlaatuisuutta ja oivallisuutta kehuivat kaupungin, teatterin ja
Ison-Kristiinan omistajan Cityconin edustajat.

Lappeenrannan kauppakeskusteatteri olisi lajissaan maan ensimmäinen.

– Se, että
kauppakeskukseen sijoitetaan muutakin kuin kauppoja, on osa uudenlaista
ajattelua. Espoon Sellossa on jo konserttisali, Isossa Omenassa
kirjasto, mainitsi Cityconin viestintäpäällikkö Sanna Kostiainen.

Kaksi rakennuttajaa

Kauppakeskuksen
laajennusta suunnitellaan kaupungintalon vieressä olevalle tyhjälle
liiketontille. Teatterin tilat sijoittuisivat pääosin kaupallisten
tilojen yläpuolelle kauppakeskuksen kolmanteen kerrokseen.

Jos
kaavoitus ja suunnitelmat etenevät odotetusti, Citycon aloittaa
laajennusosan rakentamisen keväällä 2012. Rakentaminen saataisiin
päätökseen syksyllä 2014, jolloin uuden teatterin ja kauppakeskuksen
vanhan osan peruskorjauksen on määrä valmistua.

Koko hanke toteutetaan yhteistyössä, mutta kaupunginteatteri on erillinen kaupungin rakennuttama hanke.

Rakennusinvestoinnin kustannukset ovat noin 80 miljoonaa euroa, josta kaupunginteatterin osuus on 17,6 miljoonaa euroa.

Keskustaa kehittämään

Lappeenrannassa
on väännetty pitkään peistä siitä, kehitetäänkö keskustaa vai keskustan
liepeitä. Kaupunginjohtaja Seppo Miettisen mukaan nyt on selkeästi
tehty linjanveto, että satsataan ydinkeskustaan ja sen kaupallisiin
palveluihin.

Ainutlaatuisen hankkeen toteutuminen ei ole vielä
kuitenkaan varmaa. Citycon ei aio tehdä investointipäätöstä ennen kuin
Lappeenranta tekee oman päätöksensä ja saa valtion
investointiavustuksen, joka on kaupungin ehto hankkeen toteuttamiselle.

Teatterisuunnitelmat tulevat kaupunginvaltuuston päätettäväksi joulukuussa.

(KL / STT / Tiina Suomalainen)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä