Kuva: Ville Miettinen

Palvelualojen työnantajien Paltan ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n väliset työehtosopimusneuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta. Postinjakelua, -käsittelyä ja -kuljetusta koskeva lakko alkaa maanantaina 11. marraskuuta ja jatkuu sunnuntaihin 24. marraskuuta.

PAU:n antaman lakkoilmoituksen perusteella Posti arvioi, että painettujen lähetysten kuten kirjeiden ja aikakauslehtien jakelussa viiveet saattavat venyä jopa viikkojen mittaisiksi. Myös pakettitoimituksessa voi olla useiden päivien viiveitä.

Postin ilmoituksen mukaan lakko ei vaikuta Postin tuottamiin kotihoidon palveluihin, sillä PAU on rajannut lakon ulkopuolelle turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät työt. Postin poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasojan mukaan esimerkiksi ruoka-, lääke- ja sairaalalähetysten odotetaan kulkevan normaalisti myös lakon aikana.

– Posti edellyttää PAU:n kantavan vastuunsa ja huolehtivan osaltaan siitä, että näiden erittäin tärkeiden lähetysten normaali kulku turvataan, Ainasoja sanoo Postin torstaina julkaistussa tiedotteessa.

Maksutapoihin muutoksia

Kunnissa on jo ryhdytty toimiin lakon vaikutusten minimoimiseksi. Päijät-Hämeessä maakunnan hyvinvointiyhtymä pidentää tilapäisesti asiakaslaskujensa maksuaikaa lakon vuoksi. Maakunnan tiedotteessa kerrotaan, että maksuaikaa pidetään postialan lakon vuoksi 14 päivällä alkuperäisestä laskun eräpäivästä. Maksuajan pidennys ei koske aiemmin lähetettyjä laskuja.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän talousjohtajan Antti Niemen mukaan paperilaskut edelleen yhtymän pääasiallinen laskutuskeino henkilöasiakkaidensa kanssa.

– Lähetämme reilut 600 000 laskua vuodessa, joista paperilaskuja on ollut tänä vuonna 85 prosenttia.

Yhtymä suosittelee nyt asiakkailleen laskun muuttamista e-laskuksi tai suoramaksuksi, jolloin laskun saapuminen ei ole postinkulun varassa. Jos asiakkaalla on käytössään Postin OmaPosti-palvelu, paperilaskut ohjautuvat sinne.

Terveydenhuollon tiedonkulku turvattava

Myös Etelä-Karjalassa postilakko vaikuttaa terveydenhuollon ja asiakkaiden väliseen viestintään. Maakunnan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula mukaan tiedonkulku vaarantuu, sillä kaikilla piirin asiakkailla ei ole mahdollisuutta sähköiseen asiointiin.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on ilmoittanut varautuvansa lakkoon ilmoittamalla kiireelliset kutsut lakon aikana tehtäviin hoitoihin ja tutkimuksiin kirjeen lisäksi puhelimitse.

Eksoten alueella ei vielä torstai-iltapäivällä oltu ehditty suunnitella toimintoja lakon ajalle. Karhulan mukaan lakon pituus vaikuttaa suuresti siihen, millaisia lisäresursseja se sote-piiriltä edellyttää.

– Varmaan isoin toimenpide käytännössä on se, että puhelintoimintaa on tehostettava. Ei voida luottaa vain kirjeeseen, Tuula Karhula sanoo.

Pienissä kunnissa odotellaan

Pienissä kunnissa postilakkoon suhtaudutaan vielä tällä hetkellä rauhallisesti. Rautavaaran kunnanjohtajan Henri Ruotsalaisen mukaan lakkoilmoitusta ei ole kunnassa vielä sivuttu kahvipöytäkeskusteluja enempää.

– Koen sen aiheuttaman haitan varsin marginaaliseksi. Toki jos se [lakko] kovin pitkäksi venyy, niin toki se sitten toimintaa vaikeuttaa.

Rautavaaran kunnan asukkaista yli 45 prosenttia on eläkeläisiä. Ruotsalainen myöntää, että kunnassa kirjeposti on vielä tärkeä osa viestintää. Muun muassa kunnan vuokra-asuntojen laskut jaetaan postitse, ellei vuokranmaksaja itse ole muuttanut maksua verkkopankissaan e-laskuksi.

Myöskään Vaalassa varsinaisiin toimenpiteisiin ei postilakon osalta ryhdytä. Vaalan kunnanjohtaja Miira Raiskila harmittelee sitä, että lakon vaikutukset iskevät kipeimmin kuntalaisiin. Kirjepostin ongelmat vaikuttavat viestintään myös kunnan osalta.

– Kunnan pääasiallinen viestintä tapahtuu paikallislehden kautta. Netti ja some eivät sitä täysin korvaa, vaikka olemme uudella tavalla sinnekin siirtyneet.

Avatar
Anni Lindgren
anni.lindgren@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*