Kuva: Ville Miettinen
Uudella rakentamislailla kumottaisiin nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain rakentamista koskevat pykälät. Kuva: Ville Miettinen

Maakuntajohtajat ovat näreissään maankäyttö- ja rakentamislain uudistamisen prosessista. Yhteisessä kannanotossaan ne ilmoittavat, että siihen vaikuttaminen on tehty mahdottomaksi.

Hallitus ei ole uudistamassa nykyistä maankäyttö- ja rakennuslakia kokonaisuudessaan, kuten alun perin oli tarkoitus. Alkuperäinen luonnos sai kentällä murskaavaa palautetta.

Tuoreessa ehdotuksessaan hallitus jakaa lain kahtia ja siirtää maankäytön käsittelyn tuonnemmaksi. Näin ollen esimerkiksi kaavoitusasiat eivät jarruta rakentamisen puolta.

Maakuntajohtajat eivät tuoreimmassa kannanotossaan arvostele uuden ehdotuksen varsinaista sisältöä vaan kuulemisen prosessia.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Kyseessä on yli 400-sivuinen aineisto, johon tutustuminen veisi oman aikansa. Saimme esitysmateriaalin virka-ajan päätyttyä maanantaina 11.4. ja kuulemistilaisuus oli jo iltapäivällä 13.4. Meille jäi toisin sanoen alle kaksi päivää aikaa tutustua koko materiaaliin, sanoo Pohjois-Savon liiton maakuntajohtaja Marko Korhonen.

Hallitus on kertonut ottaneensa lausuntokierroksen aikana tulleen palautteen hyvin huomioon esityksessään. Korhonen huomauttaa, ettei sidosryhmille jätetty kuitenkaan aikaa tarkistaa, miltä osin palaute on todellisuudessa vaikuttanut uuteen ehdotukseen.

– Olivat muutokset sitten pieniä tai isoja, kaikille meille sidosryhmille tulisi antaa aikaa ottaa ehdotukseen kantaa. Kyseessä on erittäin merkittävä kuntien perustehtäviin vaikuttava laki, eikä hutaisemalla hoidettu kuuleminen ole nyt oikea tapa.

Kuulemistilaisuudessa 13.4. osallistujille kerrottiin, että vapaamuotoista palautetta voi toimittaa vielä perjantaina 22.4.2022.

– Kentällä on selkeästi hämmennystä, millaista vapaamuotoinen palaute voi olla ja kuinka se otetaan vastaan.

”Uusi kierros tarpeen”

Maakuntajohtajien mielestä kaavoitus- ja rakennuslakiesityksen jakaminen kahdeksi erilliseksi laiksi on niin merkittävä muutos, että nyt tarvittaisiin uusi lausuntokierros.

Yhteisessä tiedotteessaan maakuntajohtajat huomauttavat, että vielä kaksi vuorokautta ennen kuulemistilaisuutta sidosryhmillä ei ollut tietoa siitä, millainen on uusi rakentamislaki, miltä osin nykyinen maankäyttö- ja rakennuslaki muuttuu, millä sisällöllä olevat asetukset tulevat liittymään lakikokonaisuuteen tai miten ne laaditaan.

Lue lisää Isoa uudistusta ei tehdäkään, lakiesitys palasina eduskuntaan – maankäyttö- ja rakennuslain uudistus jumittui rankkaan palautteeseen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*