Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) on lupaillut synnytyksille jatkoaikaa, jos suunnitelmat yhteisyrityksestä haudataan. (Kuva Viivi Myllylä/VNK)

Tänä iltana selviää, mitkä ovat askelmerkit Kemin ja Tornion seudulla alkaneessa sairaalakapinassa. Tornion, Kemin, Keminmaan ja Simon valtuustot päättävät, lähtevätkö ne perustamaan Länsi-Pohjan omaa sote-yhteisyritystä yhdessä Mehiläisen kanssa. Mikäli joku kunnista hankkeesta vetäytyy, niin se merkitsee yhteisen sote-yrityksen kaatumista.

Taustalla on kuntapäättäjien pelko siitä, mikä on Länsi-Pohjan keskussairaalan tulevaisuus valtakunnallisen sote-uudistuksen pyörteissä. Vanhat valtuustot antoivat aikoinaan suostumuksen yhteisyritykseen liittyvälle kilpailutukselle, mutta nyt asia on uusien valtuutettujen käsissä.

Viikonloppuna Lapin Kansa uutisoi valtuutetuille tekemäänsä kyselyä, jonka mukaan esimerkiksi Kemissä kaikki seitsemän keskustan valtuutettua kannattavat yhteisyritystä ja kyselyyn vastanneet vasemmiston valtuutetut vastustivat. Joka kunnassa merkittävä osa valtuutetuista jätti kyselyyn vastaamatta, joten mitään varmuutta äänestysten lopputuloksesta ei tässä vaiheessa ole.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin jäsenkunnista Kemi, Keminmaan, Tornio ja Tervola ovat hermostuneet oman keskussairaalansa palvelujen leikkaamisesta ja siirtämisestä Rovaniemelle. Ne ovat perustamassa yhtiötä yksityisen sektorin kanssa ylläpitämään myös sellaisia sairaalapalveluja, jotka maakunta siirtäisi Rovaniemelle. Jäsenkunnista Tervola ja Yli-Tornio eivät ole tässä vaiheessa hankkeessa mukana.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tuleeko aikalisä?

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) on pyrkinyt rauhoittamaan tilannetta ja toivonut, että yritystä ei perusteta. Kompromissina hän on tarjonnut sitä, että synnytykset voivat jatkua Länsi-Pohjassa toistaiseksi, jos kunnat pitäytyvät yhtiön perustamisesta.

Sosiaali- ja terveysministeriön toimesta sairaalakapinan liekkejä loiventamaan on nimetty selvityshenkilöiksi kaksi pitkän linjan päättäjää. Selvityshenkilöinä toimivien ex-ministerien Maija Raskin ja Hannes Mannisen selvitystyö ei ole kuitenkaan vielä valtuutettujen käytössä tänä iltana.

Maakuntalehden tekemässä kyselyssä olikin noussut esiin, että asia tulisi jättää pöydälle ja odottaa selvitystyön tuloksia. Tällä kannalla oli kyselyyn vastanneista ollut muun muassa Tornion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Pelttari (kesk.).

Ylijohtaja Varhila kriittinen sote-yhtiön suhteen

Perjantaina Suomen Tietotoimiston haastattelema STM:n ylijohtaja Kirsi Varhila arvioi Meri-Lapin alueen sote-yhtiön murentavan Lapin alueen sote-alueen toimivuutta. 15 vuoden mittainen sote-sopimus yhtiön enemmistöomistajaksi kaavaillun Mehiläisen kanssa estäisi Varhilan arvion mukaan toiminnan järkevän kehittämisen.

-Kyllä maakunnan toimintaedellytykset tuossa hyvin viedään. Yhteisyritys ei sinänsä sitä aiheuta, mutta yrityksen puitteissa tehtävä ulkoistus, ilmeisesti Mehiläisen kanssa, tuottaa maakunnalle aikamoisen haasteen palvelustrategian ja palveluverkoston suunnittelun suhteen.

-Olen ymmärtänyt, että siellä on aikamoiset sanktiosakot, jos sopimus irtisanotaan ennenaikaisesti. Olen kuullut kymmeniä miljoonia euroja olevia summia. Se aiheuttaa maakunnalle tilanteen, että maakunta on saman tien äkillisen muutostuen maakunta. Aika nopeasti alkavat neuvottelut, joudutaanko maakunta liittämään johonkin toiseen maakuntaan, jos se ei taloudellisesti pysty tuottamaan peruspalveluita, Varhila sanoi loppuviikosta STT:lle.

Varhila sivusi aihetta myös tänään Alueuudistus-sivuilla julkaistussa blogi-kirjoituksessaan. 

Aiheesta aiemmin Kuntalehdessä

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*