Liike Nyt haluaa vaikuttaa myös kuntalaisten arkeen. Hjallis Harkimon mielipiteet suomalaisesta politiikasta ovat kiinnostaneet kansaa ja mediaa. (Kuva: Pekka Moliis)

Hjallis Harkimon ja Mikael Jungnerin luotsaama Liike Nyt haluaa vaikuttaa tulevaisuudessa myös kuntatasolla päätöksentekoon. Viime viikolla uutisoitiin Heinolan suunnasta Parempi Heinola ry:n valtuustoryhmän liittymisestä Liike Nytiin. Yhteistyön myötä vaihtui Liike Nyt – Heinolaksi. Ryhmällä on kahdeksan valtuutettua.

Suomessa oli viime kuntavaalien jälkeen heti tuoreeltaan 227 sitoutumatonta valtuutettuja. Varsin kirjavan sitoutumattomien joukon kerääminen Liike Nytin siipien suojaan ei ole Mikael Jungnerin mukaan liikkeen tavoitteena.

-Emme ole keräämässä ihmisiä liikkeeseen mukaan, vaan tarjoamme mahdollisuuden tehdä jotain uudella tavalla. Liike Nyt on mahdollisuus niille, joita tämä asia koskettaa ja joiden mielestä tapamme toimia on hyvä. Tämä ei ole mikään keräysoperaatio, Jungner painottaa.

-Jos ajatuksena on vaikuttaa politiikassa laajemmin alueella ja valtakunnan tasolla, niin liikkeemme tarjoaa siihen hyvän mahdollisuuden. Jos haluaa keskittyä pelkästään oman kunnan asioihin, niin silloin nykyinen malli on ok, Mikael Jungner jatkaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kuntatasolla konkretiaa

Joka tapauksessa vaikuttaminen kunnallisessa päätöksenteossa kiinnostaa liikkeen taustahahmoja.

-Minusta tuntuu, että kuntatasolla tämä meidän tapamme toimia voi toimia jopa valtakunnan tasoa paremmin. Esimerkiksi Kärkölässä on tehty kuntatasolla jo se, mitä me haluamme liikkeenä tuoda valtakunnan politiikkaan. Kuntatasolla päätökset ovat myös konkreettisimpia ja vaikuttavat suoraan kuntalaisten elämään, Mikael Jungner pohtii.

Jungner vieraili sunnuntaina juuri Kärkölässä keskustelemassa kuntalaisten ja paikallisten sitoutumattomien kunnanvaltuutettujen kanssa. Kärkölän sunnuntainen keskustelutilaisuus ei uusia valtuutettuja ryhmän riveihin ainakaan tässä vaiheessa tuonut.

-Kärkölässä käytiin hyvä keskustelu, ihmisiä oli runsaasti ja siellä esitettiin hyviä kysymyksiä. Myös minulle käynti Kärkölässä oli oppimismatka, Jungner kertaa tapaamisen antia.

Keskustelutilaisuuksia eri puolelle maata valtuustoryhmien ja sitoutumattomien kanssa on jo sovittu. Jungner ei lähde nimeämään mitään tiettyjä paikkakuntia.

-Tapaamisia on sovittu, mutta en halua tässä yhteydessä avata minkä kuntien kanssa, toteaa Mikael Jungner salaperäisesti.

Liikkeen nettisivuilla Hjallis Harkimo kertoo keskusteluja käydyn 10 eri sitoutumattoman valtuustoryhmän kanssa. Näiden joukossa on Harkimon mukaan sunnuntaina käyntivuorossa ollut Kärkölä ja keskisuomalainen Jämsä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*