Liitto muistuttaa, että voimassa oleva päivähoitolaki on vuodelta 1973 eli lähes neljän vuosikymmenen takaa. Päivähoitolakiin on tehty sen jälkeen lukuisia muutoksia, mutta kokonaisuudistusta ei ole tehty.

Nykyisen lain epäkohtana on MLL:n mukaan muun muassa se, ettei se takaa, että jokaisessa päiväkotiryhmässä työskentelee lastentarhanopettajakoulutuksen saanut henkilö. Laissa ei ole myöskään määritelty enimmäisryhmäkokoa eikä turvattu avointen varhaiskasvatuspalveluiden saatavuutta.

MLL:n mielestä nykyiseen päivähoitolakiin sisältyvää subjektiivista päivähoito-oikeutta ei tule rajata. Liitto katsoo, että päivähoito ei ole vain keino sovittaa työ ja perhe-elämä yhteen. Laadukas varhaiskasvatus edistää lapsen kognitiivisia, motorisia, emotionaalisia ja sosiaalisia valmiuksia. 

Lastensuojeluliiton mukaan päivähoito-oikeuden rajaamisella voitaisiin saada aikaan vain varsin vaatimattomia ja lyhytaikaisia säästöjä. Rajaaminen lisäisi eriarvoistumista, koska maksukykyiset vanhemmat voisivat ostaa lapselleen varhaiskasvatuspalveluja, pienituloisilla perheillä tätä mahdollisuutta ei ole, MLL huomauttaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



(KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*