Kuva: Ville Miettinen
Nuoret pyritään tavoittamaan yhä järjestelmällisemmin chatillä ja sosiaalisessa mediassa.

Nuorille ja vanhuksille pyritään järjestämään tukea yhä järjestelmällisemmin sähköisesti. Suomalaisissa on herännyt myös talkoohenki ja ideoiden jakamisbuumi.

Kokkolan vs. nuorisotoimenohjaaja Susanna Lakanaho on kutsunut nuoriso-ohjaajat koolle miettimään, miten etäyhteyksiä ryhdytään hyödyntämään aiempaa enemmän.

Tiukempia linjauksia sosiaaliseen kanssakäymiseen oli odotettavissa. Lakanaho oli jo ehtinyt tutustua digitaalisen nuorisotyön Verken nettisivujen vinkkeihin.

Nuorisotyöntekijöitä mietityttää erityisesti, miten vastata nuorten haluun nähdä kasvotusten ja kokoontua yhteen.

– Nuoret kaipaavat oikeita kohtaamisia, ja se on tilanteen suurin haaste.

Lakanaho kertoo, että koronavirustilanne puhuttaa nuoria paljon. Hän huomasi tämän heti talvilomaviikon jälkeen. Verkossa leviää paljon väärää tietoa.

Huoli on myös nuorista, joiden kotona on päihde- tai mielenterveysongelmia.

Ammattilaisena hän toivoo, että nuoret soittavat tai ottavat sähköisesti yhteyttä matalalla kynnyksellä.

– Nuorille on lukuisia sähköisiä kanavia, ja me mietimme paraikaa, kuinka saamme nuoret niistä kiinni.

Ainakin chat pidetään Kokkolassa ahkerassa käytössä, ja mahdollisimman paljon nuoria pyritään tavoittamaan myös Instagramin kautta.

Turvaa puhelimitse

Pori ilmoitti avaavansa ikäihmisille pian oman palveluneuvonnan puhelinnumeron.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että ikäihmisten palveluneuvonnan puhelinnumerosta saa neuvontaa, ohjausta ja tarvittaessa apua esimerkiksi ateria- ja kauppapalveluiden sekä kotihoidon järjestämiseen.

Puhelinnumero on avoinna ympäri vuorokauden.

Lyhennettyjä aukioloja sosiaalityössä

Kuopion aikuissosiaalityön päällikkö Aulis Sarnola kertoo, että toimiston aukioloa on supistettu.

– Otamme sähköisesti vastaan asiakkaiden hakemukset tai niitä voi käydä pudottamassa postilaatikkoon. Tarkoitus on rajata kontakteja.

Muutoksia toimintaan on tullut, mutta tästä huolimatta tehtävät yritetään hoitaa mahdollisimman hyvin. Sarnola huomauttaa, että vähävaraisia ei voi jättää tässäkään tilanteessa pulaan.

50 hengen aikuissosiaalityössä tehdään töitä normaalisti kahden hengen looseissa.

Nyt työntekijät on jaettu kahtia ja työt hoidetaan vuoroviikoin toimistolla ja etätöissä.

– Riskiryhmiin kuuluvat ja esimerkiksi raskaana olevat on komennettu kokonaan etätöihin, Sarnola kertoo.

Palaverit pidetään etänä.

Kuormitus netissä on ollut kova, ja maanantaina kaupungin sivut kaatuivat hetkeksi kokonaan.

Tukea opettajille

Sosiaalisessa mediassa näkyy selvää talkoohenkeä ja ideoiden jakamista. Esimerkiksi kirjailija Sofi Oksanen ilmoittautui opettajien avuksi.

Teknologiateollisuuden koulutusjohtaja Leena Pöntynen alkoi kerätä vinkkejä opettajille jo viime viikolla ja on saanut niitä pitkän listan verran.

Älä jätä vanhuksia yksin

Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Anni Lausvaara kertoo, että liitossa ollaan parhaillaan kokoamassa kansalaisten vinkkilistaa siitä, miten vanhuksia voisi tukea, jotta he eivät tuntisi olevansa vankeina neljän seinän sisällä.

Liiton sivuilla on ryhmä- ja viriketoiminnan aineistopankki, jota voi hyödyntää osallisuutta tukevassa etätoiminnassa.

Kaikilla vanhuksilla ei ole nettiä käytössään, ja Lausvaara toivookin, että puhelinta käytettäisiin aktiivisesti. Hienoja esimerkkejä on siitäkin, kuinka naapurit tekevät kauppareissuja lähitienoon vanhuksia varten.

Lausvaara muistuttaa myös huoli-ilmoituksesta, jonka voi tehdä, jos huomaa naapuruston vanhuksen elämässä jotakin poikkeavaa.

– Ikäihmiset ovat ottaneet tilanteen rauhallisesti. He ovat kokeneet pahempaa sota-ajan poikkeusoloissa.

Vanhustyön keskustyön vinkit:

Soita puhelimella ja tiedustele kuulumisia, vaikka päivittäin.

Anna aikaasi. Keskustele kiireettömästi. Anna ikäihmisen jakaa huoliaan ja murheitaan sekä kertoa tarpeistaan.

Keväisiä keskustelunaiheita löytyy www.vahvike.fi/fi/kevat

Pudota mukava postikortti tai lappu lähellä asuvan iäkkään tuttavasi postilaatikkoon ja kerro, että olet apuna tarvittaessa. Muista laittaa viestiin mukaan myös puhelinnumerosi.

Lainaa ikäihmiselle omia kirjojasi, ylimääräisiä lehtiä ja DVD-elokuvia. Edellyttäen, että itse olet terve, etkä altistunut virukselle.

Etäällä asuvalle läheiselle voi tilata ruokaa kotiinkuljetuksena verkkokaupan kautta.

Jos mahdollista, soita kuvapuhelu (Skype, Face-time). Kuvapuhelun kautta voit näyttää, mitä elämääsi kuuluu, mitä lapsenlapset puuhaavat ja lemmikit touhuavat.

Onko mielessäsi vanha ystävä vaikkapa lapsuudesta, jota et ole vuosiin nähnyt ja jonka kuulumisia mietit? Tartu luuriin ja soita hänelle tai etsi hänet sosiaalisesta mediasta ja ota yhteyttä. Jutustelu saattaa jatkua samaan tapaan kuin olisitte vasta eilen tavanneet.

Jos olet ollut osa vakiintunutta ryhmää, joka ei toistaiseksi voi kokoontua, vaihtakaa kuulumisia puhelimella. Muodostakaa soittorinki, jossa yksi soittaa toiselle ja se toinen eteenpäin seuraavalle. Tai kilauta kaverille muuten vaan! Asia voi olla vaikkapa reseptin kysyminen. Tee siis ”tikusta asiaa”.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä