Muuramen kunta luopuu aikeistaan tuottaa kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut kunnan omistaman osakeyhtiön kautta.

– Valvontaviranomaisen tulkinta nykyisen lainsäädännön suhteen on niin tiukka, että yhtiömallinen toiminta ei onnistu, kertoo Muuramen palvelujohtaja Simo Oksanen.

Aluehallintovirasto tulkitsee lakia siten, että henkilö ei voi toimia samanaikaisesti sekä yhtiössä että kunnan virassa, vaikka yhtiö olisi kunnan kokonaan omistama. Myöskään asioiden valmistelua ei voida tehdä yhtiömuotoisessa toiminnassa.

Lainsäädäntöä ollaan tältä osin uusimassa, mutta se ei ole valmistunut suunnitellussa aikataulussa eli ensi vuoden alkuun mennessä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Muuramen kunta perusti Muuramen Hyvinvointi Oy:n keväällä 2015. Kunnan oli määrä tuottaa sote-palvelut yhtiön kautta vuoden 2017 alusta.

Yhtiömuotoisen toiminnan kariuduttua Muurame aikoo perustaa kunnallisen liikelaitoksen sote-palvelujen tuottajaksi. Liikelaitos voi ottaa hoidettavaksi myös viranomaistehtäviä, sen työntekijät voivat olla virkasuhteessa kuntaan ja sen toiminnassa noudatetaan kunnallisia työ- ja virkaehtosopimuksia.

Muuramen kunnanhallitus on hyväksynyt esityksen Muuramen Hyvinvointi -liikelaitoksen perustamisesta. Asia menee vielä valtuuston päätettäväksi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*