Tampereen asukkaista yhdeksän prosenttia sai viime vuonna Kelan maksamaa perustoimeentulotukea. (Kuva: Ville Miettinen)

Suomalaisista 355 000 henkilöä eli 6,3 prosenttia koko väestöstä sai vuonna 2023 Kelan maksamaa perustoimeentulotukea. Saajakotitalouksia oli yhteensä reilu 250 000 ja maksetun perustoimeentulotuen määrä oli yhteensä 718 miljoonaa euroa.

Kuntien väliset erot toimeentulotuen saajien määrissä ovat hyvin suuria, ilmenee Kelan keskiviikkona julkaisemasta perustoimeentulotuen kuntatilastosta. Tilaston kymmenen kärjessä painottuvat suurimmat kaupungit. Vähiten toimeentulotukea tarvitsevat Pohjanmaan rannikkokuntien asukkaat.

Yleisintä perustoimeentulotuen saaminen vuonna 2023 oli Vantaalla, Keravalla ja Outokummussa, joissa saajia oli vähintään joka kymmenes kunnan asukkaista.

– Suurissa kaupungeissa on usein enemmän työttömyyttä ja nuoria, ja asumiskustannukset ovat korkeampia kuin muualla maassa, mikä kasvattaa niissä perustoimeentulotuen tarvetta, selittää Kelan tutkija Tuija Korpela Kelan tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Väkiluvultaan Suomen suurimmista top10-kaupungeista listalla eivät ole Espoo, Oulu, Kuopio ja Pori.

Eniten perustoimeentulotuen saajia kuntien asukkaista:

  • 1. Vantaa 11,4 %
  • 2. Kerava 10,6 %
  • 3. Outokumpu 10,0 %
  • 4. Lahti 9,9 %
  • 5.  Helsinki 9,2 %
  • 6.  Jyväskylä 9,0 %
  • 7. Tampere 9,0 %
  • 8. Kemi 8,9 %
  • 9. Kotka 8,8 %
  • 10. Turku 8,6 %

Harvinaisinta perustoimeentulotuen saaminen puolestaan oli Maskussa, Maalahdella, Pyhännällä ja Ruskolla, joissa saajia oli korkeintaan 1,5 prosenttia kunnan asukkaista.

Vantaalla perustoimeentulotuen saajien osuus kunnan asukkaista oli siis lähes yhdeksän kertaa suurempi kuin Maskussa.

– Useimmilla paikkakunnilla, joissa perustoimeentulotuen saaminen on harvinaista, on melko matala työttömyysaste. Ne ovat myös pienehköjä kuntia, joissa asumiskustannukset ovat luultavasti verrattain matalia, sanoo Korpela.

Esimerkiksi 1600 asukkaan pohjoispohjalaista Pyhäntää on kannatellut vahva teollisuus, mutta viime syksynä kunnan suurin työnantaja Jukkatalo Oy hakeutui konkurssiin.  Tämä tiesi sitä, että yli 200 työntekijää menetti työpaikkansa.

Vähiten perustoimeentulotuen saajia kuntien asukkaista:

  • 1. Masku 1,3 % (Varsinais-Suomi)
  • 2. Maalahti 1,5 % (Pohjanmaa)
  • 3. Pyhäntä 1,5 % (Pohjois-Pohjanmaa)
  • 4. Rusko 1,5 % (Varsinais-Suomi)
  • 5. Luoto 1,6 % (Pohjanmaa)
  • 6. Mustasaari 1,6 % (Pohjanmaa)
  • 7. Närpiö 1,6 % (Pohjanmaa)
  • 8. Evijärvi 1,7 % (Etelä-Pohjanmaa)
  • 9. Pedersören kunta 1,7 % (Pohjanmaa)
  • 10. Muonio 1,8 % (Lappi)

Katso koko Kelan perustoimeentulon kuntatilasto 2023 täältä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*