Nakkila nostaa valtuustonsa paikkalukua. Valtuuston valitaan huhtikuun kuntavaaleissa 29 valtuutettua, kun tätä nykyä paikkaluku on 27.

Kuntien on ilmoitettava kuntavaaleissa valittavien valtuutettujen määrä vuoden loppuun mennessä oikeusministeriöön. Kuntaliiton tutkimuspäällikön Marianne Pekola-Sjöblomin mukaan Nakkila on ensimmäinen kunta, joka on ilmoittavansa nostavansa valtuustonsa paikkalukua. Lukuisat kunnat ovat päättäneet valtuutettujen määrän vähentämisestä.

Nakkilassa valtuuston paikkaluvun nostaminen perustuu organisaatiouudistukseen, joka astuu voimaan uuden valtuustokauden alussa. Nakkila siirtyi tuolloin valiokuntamalliin.

Uudessa organisaatiossa on sivistysvaliokunta, perusturvavaliokunta ja tekninen valiokunta, joissa kaikissa on seitsemän jäsentä. Myös kunnanhallituksessa on seitsemän jäsentä.

Mainos



Valiokuntiin ja kunnanhallitukseen valitaan vain valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Lisäksi valiokuntien puheenjohtajat ovat kunnanhallituksen jäseniä.

– Malli jäntevöittää päätöksentekoa ja korostaa vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden asemaa, sanoo Nakkilan kunnanjohtaja Kalevi Viren.

”Asiaa voi katsoa monesta näkökulmasta”

Nakkilan valtuuston puheenjohtaja Ilmo Myllymaa, kesk., sanoo, että asiaa pohtineessa toimikunnassa ja kunnanhallituksessa valtuuston koosta ja uudesta organisaatiomallista käytiin kädenvääntöä, mutta valtuuston päätös oli lopulta yksimielinen.

Mainos



– Muutoksella haluttiin ehkä myös korostaa päätöksentekijän poliittista vastuuta. Valtuuston suurempi koko auttaa muun muassa silloin, kun tasa-arvokysymykset paikkojen täytössä tulevat eteen. Valinnanvaraa on hieman enemmän, kun on enemmän valtuutettuja ja varavaltuutettuja.

– Asiaa voi tietysti katsoa monesta näkökulmasta. Tavallisten kuntalaisten voi olla vaikea ymmärtää valtuuston koon kasvattamista, kun kunnan palvelut tulevat soten lähdön jälkeen supistumaan. He voivat ajatella, että sinne vaan halutaan enemmän väkeä nauttimaan kokouspalkkioista, Myllymaa miettii.

Myllymaan mukaan vasta tulevaisuus näyttää, mitä uusi organisaatiomalli kaiken kaikkiaan tarkoittaa demokratian kannalta.

– Siinä mielessä demokratia lisääntyy, kun eniten ääniä saaneet pääsevät päättäjiksi myös valiokuntiin.

– Mielestäni perusteltu näkemys on myös se, että demokratia kuitenkin kapenee, kun hyvää asiantuntijaa ja asiasta aidosti kiinnostunutta henkilöä ei voida käyttää valiokuntapaikkoja täytettäessä, jos hän ei ole valtuutettu tai varavaltuutettu. Muutokset saattavat myös vaikeuttaa kuntavaalien ehdokashankintaa, Myllymaa miettii.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*