Oikeuden mukaan mies syyllistyi törkeään yleisvaaran tuottamukseen sekä kuolemantuottamukseen.
 
Vesikriisi syntyi, kun puhdistamon hoitaja avasi yhdysputken venttiiliin vuonna 2007. Nokian kaupungin vesijohtoveteen virtasi osittain puhdistettua jätevettä kahden päivän ajan.
 
Oikeuden mukaan puhdistamonhoitajan olisi pitänyt ymmärtää määräysten vastaisen yhdysputken olleen vaarallinen ja toimia sen poistamiseksi. Sen sijaan hoitaja käytti putken venttiileitä useita kertoja.
 
Erään todistajan mukaan puhdistamonhoitaja oli tehnyt aloitteen putken asentamiseksi 1980-luvun lopulla.
 
Jutussa syytettynä ollut vesilaitoksen entinen johtaja todettiin oikeudessa syyttömäksi tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.
 
Vesikriisin vuoksi vatsatautiin sairastui yli 8 000 ihmistä. Monet saastuneen veden alueella asuneet kärsivät diagnosoimattomista vatsaoireista edelleen.
 
(KL / STT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*