Nuorisotyötä arvostetaan kunnissa entistä enemmän, mutta arvostus ei välttämättä konkretisoidu, kun määrärahoja jaetaan. Allianssin ja Kuntaliiton julkistaman selvityksen mukaan iso osa kunnista on jo leikannut nuorisotyön määrärahoja, eikä tilanne ole korjaantumassa.

Tänään julkistetun selvityksen mukaan lähes 40 prosenttia selvitykseen vastanneista nuorisopalveluiden edustajista uskoo rahoituksen laskevan seuraavan viiden vuoden aikana. Kyselyyn vastanneiden mukaan kolmasosassa kunnissa oli jo näin tapahtunut. Kyselyyn vastasi 191 kunnan nuorisopalveluiden edustajaa.

Nuorisotyön valtakunnallinen palvelu- ja vaikuttajajärjestö Allianssi pelkää hallituksen nykylinjan purevan erityisen kipeästi nuorisotyöhön, kun kuntien ja valtion leikkauspaineet konkretisoituvat. Järjestön mukaan vaarana on toistaa 1990-luvun laman virheet, joiden jälkiä paikkaillaan pitkälle tulevaisuuteen.

– Suomen hallitus ja kunnat valmistelevat nyt hyvin samanlaisia säästöjä, kuin mitä 90-luvulla tehtiin. Näiden leikkausten vaikutukset tiedetään, mutta niistä ei tunnuta opitun mitään. Näillä leikkauksilla saadaan nyt vain pieniä säästöjä, mutta niillä aiheutetaan suuri lasku tulevaisuudessa, niin taloudellisesti kuin inhimillisesti, Allianssin puheenjohtaja Eero Rämö muistuttaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Parhaillaan vietettävän valtakunnallisen Nuorisotyön viikon aikana Allianssi on jakanut tunnustusta eri puolilla Suomea toimiville nuorisotyöntekijöille, järjestöille ja hankkeille.

 

Nuori toimija -tunnustuksen saajat 2015:

– Futebol dá força Åland, tyttöjen avoin jalkapallotoiminta, Ahvenanmaa
– Henri Heikkinen, aktiivinen nuori toimija, Etelä-Karjala
– Hannele Kujala, Kauhajoen nuorisopalvelujen nuorisotyöntekijä, Etelä-Pohjanmaa
– Romanitietoutta kouluille -hanke, Setlementtinuorten Itä-Suomen piiri, Etelä-Savo & Pohjois-Savo
– Kainuun nuorisotyöntekijöiden verkostotyö, Kainuu
– Saku Rouvali, yksikönjohtaja, Forssan VPK, Kanta-Häme
– Viljami Kinnunen, projektipäällikkö, NUPS-hanke, Keski-Pohjanmaa
– Peter Dahlström, nuorisotyönohjaaja, Svenska Österbottens Räddningsförbund, Keski-Pohjanmaa & Pohjanmaa
– Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry, Keski-Suomi
– Noora Västinen, EVS-vapaaehtoinen, Keski-Suomi
– Snooze ry, nuorten pelitoimintaa järjestävä yhdistys, Kotka, Kymenlaakso
– Puuhapaku, liikkuva nuorisotila, Kemi, Lappi
– Seppo Körkkö, Inarin kunnan nuorisosihteeri
– Roni Khalatyan, erityisnuoriso-ohjaaja, Kölvi-toiminta, Pirkanmaa
– Senni Hirvonen, EVS-vapaaehtoinen, Pohjois-Karjala
– Tyttöjen talo Oulu & Poikien talo Oulu, Pohjois-Pohjanmaa
– Taija Tamminen & Anu Siiteri, Lahden nuorisopalvelujen psykososiaalisen tuon yksikkö, Päijät-Häme
– Nuorisotila Kirjava, Espoo, Uusimaa
– Järvenpään Scoutit – Järvenpää Scouts, Uusimaa
– Johanna Sormunen, Taksvärkin vapaaehtoinen/vapaaehtoiskoordinaattori, Varsinais-Suomi

 

Allianssin nettisivut

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*