OAJ on tyytyväinen uudistuksen etenemiseen.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ viestii tuoreessa tiedotteessaan, että oppivelvollisuusuudistuksen rahoitus riittää paremmin kuin aiemmin on ennakoitu.

Järjestö perustelee tulkintaansa tekemiinsä raportteihin perustuen. Järjestö on muutoinkin tyytyväinen uudistuksen etenemiseen: Oppivelvollisuuden laajentaminen etenee kuten oli tarkoitus, ja oppilaita siirtyy peruskoulun jälkeen toiselle asteelle enemmän kuin aiemmin. Lisäksi keskeyttämiset ovat vähentyneet.

Järjestö selvitti helmikuussa opettajien ja rehtoreiden kyselyssä, miten ensimmäinen puoli vuotta on heidän mielestään sujunut.

OAJ oli kiinnostunut erityisesti rahoituksen riittävyydestä, uusien velvoitteiden aiheuttamasta työmäärästä sekä oppimateriaalien laadusta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Järjestön mukaan rahoitus ei ole ainakaan vielä osoittautunut niin riittämättömäksi kuin aluksi pelättiin.

OAJ ilmoittaa sen sijaan olevansa pettynyt siihen, ettei henkilöstöä ole lisätty rahoituksella, joka uusien velvoitteiden hoitamiseen uudistuksessa kohdennettiin.

”Luotettavaa tietoa ei ole”

Erityisasiantuntija Kyösti Värri Kuntaliitosta toteaa, että oppivelvollisuusuudistuksen kustannuksista ei tässä vaiheessa ole luotettavaa tietoa.

Hänen mukaansa kattavaa tietoa kustannusvaikutuksista saadaan todellisuudessa vasta vuodesta 2022, ja tieto on käytettävissä kesällä 2023.

– Kukaan ei pysty sanomaan vielä nyt, millaisia kustannuksia uudistuksesta on kokonaisuudessaan tullut ja on tulossa.

Uudistus etenee vaiheittain vuoteen 2024, jolloin uudistuksen kustannukset valtiolle nousevat 129 miljoonaan euroon. Tästä lähes puolet, 62,7 miljoonaa euroa, kohdistuu lukiokoulutukseen.

– Lukiokoulutuksesta kunnallinen lukiokoulutus muodostaa ylivoimaisen valtaosan, ja kunnallisesta lukiokoulutuksesta kerätään oppivelvollisuuden laajentamisen kustannustietoa vasta tältä vuodelta.

Hän sanookin, että tässä vaiheessa ei ole mitään luotettavaa kustannustietoa, kuinka paljon uudistus on tullut maksamaan kunnille ja koulutuksen järjestäjille.

Hän kehottaa malttiin ja kommentoimaan vasta luotettavia tietoja.

Täysimääräistä korvaamista

Värri muistuttaa, että rahoituslaki määrää valtion korvaamaan täysimääräisesti kunnille tulevien uusien velvoitteiden kustannukset.

Jos kustannukset ovat valtion uudistukseen varaamaa suuremmat, valtion tulee lisätä rahoitustaan.

– Kunnat huolehtivat koulutuksesta joka tapauksessa vastuullisesti. Rahoituslain kirjaus ei kuitenkaan toteudu, jos kunnat joutuvat siirtymäaikana rahoittamaan uudistuksen.

Lakiuudistus tuli voimaan syksyllä

Oppivelvollisuus laajeni oppivelvollisuuslain uudistuksen myötä viime syksynä. Samalla toisen asteen opinnoista tuli opiskelijoille maksuttomia laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluville nuorille.

Oppivelvollisuus jatkuu, kunnes opiskelija täyttää 18 vuotta. Uudistuksessa opinto-ohjausta vahvistetaan perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa.

Lue lisää Ennen oppivelvollisuuden pidentämistä tulisi vahvistaa palveluverkkoa aiemman opinpolun ympärillä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*