Omaishoitajat tekevät satojen miljoonien säästöt

 

Omaishoitajat ovat merkittävä voimavara ikääntyneiden henkilöiden kotona selviytymisen tukena.  Omaisten antama apu vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen menoja.  Kehusmaan ym. tutkimuksen (2013) perusteella omaisten avulla saavutettu säästö on henkilötasolla 20 000 euroa ja kokonaiskustannuksena satoja miljoonia euroja vuodessa.

Jo kustannussyistä – unohtamatta inhimillisiä tekijöitä – omaishoitajista on syytä pitää hyvää huolta. Kelan kuntoutuskursseille vuonna 2011 osallistuneiden omaishoitajien elämänlaatu oli huonompi kuin muiden samanikäisten suomalaisten ja he kokivat omaishoitamisen kielteisempänä eurooppalaisiin omaishoitajiin verraten (Juntunen et al 2013). Kuntoutuksella ja muilla palveluilla voidaan vaikuttaa heidän jaksamiseensa (esim. Sörensen ym 2002). Tästä huolimatta Kelan tarjoamille omaishoitajien kuntoutuskursseille ei aina ole ollut riittävästi hakijoita. Vuoden 2013 alusta Kela tarjoaa myös kursseja joihin voivat osallistua sekä omaishoitaja että hoidettava.

Tässä kyselyssä selvitettiin kuntien omaisjohtajien kanssa työskenteleviltä henkilöiltä heidän näkemyksiään kunnassa olevista omaishoitajien palveluista sekä omaishoitajien ohjauksesta niihin. Kysely lähetettiin 67 kuntaan. Otokseen otettiin mukaan kaikki 19 yli 50 000 asukkaan kaupungit (vastausprosentti 100 %), 20 kaupunkia joissa on 10 000–50 000 asukasta (vastausprosentti 90 %) ja 26 alle 10 000 kuntaa tai kaupunkia (vastausprosentti 62 %). 

Kaikkiaan vastauksia tuli 53 kunnasta (vastausprosentti 79 %), 73 työntekijältä. Vastaajista 17 (23 %) oli täyttänyt lomakkeen yhdessä toisen työntekijän kanssa. Vastaajista 79 % oli ollut nykyisessä työtehtävässään yli kaksi vuotta. Vastanneissa kunnissa oli vuonna 2011 omaishoidon tuen saajia yhteensä 20318, mikä on 52 % kaikista omaishoidon tuen saajista kyseisenä vuonna (SOTKAnet).

Yli 90 %:ssa kunnista on yksi tai useampi omaishoitajien palveluja koordinoiva työntekijä. Omaishoitajille tarjotuista palveluista yleisin oli palveluohjaus, jota tarjottiin kaikille lähes 90 % kunnista. Hoidon järjestämistä omaishoitajan lakisääteisen vapaan ajaksi tarjottiin kaikille 77 % kunnista, mutta 8 % kunnista tarjosi palvelua alle puolelle omaishoitajista. Yleisimpiä kunnan tarjoamia palveluja olivat mainittujen lisäksi sosiaalityö, omaishoitajien koulutus ja ohjaus sekä vertaisryhmätoiminta.

Sen sijaan omaishoitajien kuntoutuksen tukeminen oli kunnissa harvinaisempaa. Kuitenkin 20 kunnassa tarjottiin ryhmämuotoista kuntoutusta ja 11 kunnassa fysioterapiaa omaishoitajille.  Muita mainittuja tukimuotoja olivat mm. päivätoimintaa hoidettaville, virkistystoimintaa omaishoitajille, ennaltaehkäisevää avioparikuntoutusta, interaktiivinen televisio ja omaishoidon toimintakeskus. 

 

 

Omaishoitajien hyvinvointia seurataan kaikissa kunnissa, 32:ssa % säännöllisesti ja 68:ssa % tarpeen mukaan. Yleisimmin seuranta tapahtuu kotikäyntien tai terveyskeskuskäyntien yhteydessä havainnoimalla. Tarvittaessa yhteyttä otetaan puhelimitse ja omaishoitajien kynnystä ottaa itse yhteyttä pidetään matalana. Palvelusuunnitelmien ja hoitotukien tarkistusten yhteydessä seurataan myös omaishoitajan hyvinvointia. Osassa kunnista arvioitiin omaishoitajan masentuneisuutta, muistia tai kognitiivista toimintakykyä. Vain harvassa kunnassa on käytössä erityisesti omaishoitajien seurantaan laadittu mittari, kuten COPE-indeksi tai Zaritin kuormittuneisuuden mittari. Omaishoidon arviointimittaristoa (Mäkinen 2009) ei ole käytössä missään vastanneista kunnista.

 

Lähes kaikissa kunnissa omaishoitajan toimintakyky ja olosuhteet omaishoitajana toimimiseen arvioidaan aina kotikäynnillä. Yleisimmin kotikäynnin tekevät omaishoidon palveluohjaajat, sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat ja sairaanhoitajat. Puolessa kunnista arviointi tehdään aina tai usein moniammatillisessa työryhmässä.  Hoidettavan toimintakyvyn tai avun tarpeen määrittelyyn käytetään yleisimmin Mini Mental State asteikkoa ja RAVA tai RAI arviointimenetelmää. 

 

 

Omaishoitajille tarjotuissa palveluissa ja niiden kattavuudessa oli kuntakohtaisia eroja, mutta erot eivät selity kuntakoon perusteella. Suurimpien kuntien tarjoamat palvelut ja niiden kattavuus poikkesivat toisistaan yhtä usein kuin pienten tai keskisuurten kuntien tarjoamat palvelut. Kuntakoko ei vaikuttanut myöskään kuntien välisiin eroihin omaishoitajien arviointikäytännöissä. Tosin kaikkein suurimmissa kaupungeissa puolessa oli käytössä itse kehitetty arviointimenetelmä hoidettavan toimintakyvyn arviointiin, kun pienemmissä kunnissa se oli harvinaista.

 

 

Vain 28 % vastaajista arvioi, että heidän kunnassaan tunnetaan hyvin tai melko hyvin Kelan järjestämää omaishoitajien kuntoutusta ja valtaosa (68 %) arvioi henkilökunnan tuntevan sitä melko huonosti tai huonosti. Omaishoitajia oli ohjattu edellisen vuoden aikana kuntoutuskursseille 37 kunnasta, kun 14 kunnasta ei ollut ohjattu yhtään omaishoitajaa kuntoutuskursseille. Yleisimmät syyt, joiden vuoksi omaishoitajia ohjataan kuntoutukseen, ovat ennaltaehkäiseviä kuten omaishoitajan jaksamisen tukeminen tai omasta kunnosta huolehtimiseen kannustaminen sekä omaishoitajan uupuminen. Myös omaishoitajan toimintakyvyn heikkeneminen tai omaishoitotilanteen muuttuminen vaativammaksi tai omaishoitajan itse ilmaisema tarve ovat kuntoutukseen ohjaamisen syynä.

 

Yleisin syy sille, että omaishoitajia ei kunnista ohjata kuntoutukseen, on tiedon puute kuntoutusmahdollisuuksista. Lisäksi kiireinen työtahti johtaa siihen, ettei kuntoutusmahdollisuuksia ehditä tai muisteta ottaa puheeksi omaishoitajien kanssa. Joissain tapauksissa Kelan edellyttämän lääkärin lausunnon on koettu tekevän hakuprosessista liian mutkikkaan. Omaishoitajien kuntoutukseen hakeutumisen esteenä ovat yleisimmin hoitojärjestelyt. Hoidettava ei halua jäädä muiden hoitoon omaisen tai läheisen kuntoutuksen ajaksi tai omaishoitaja ei halua jättää hoidettavaa kuntoutuksen ajaksi. Hoidettavan hoitopaikan järjestyminen laitoksesta on harvemmin kuntoutuksen este, mutta sijaishoitajan järjestäminen kotiin on vaikeampaa. Omaishoitajan tiedon puute kuntoutusmahdollisuuksista näyttää olevan yleistä. Tavallista myös on että omaishoitaja ei tunnista omaa kuntoutustarvettaan.

 

Suurin osa vastaajista toivoi Kelalta parempaa tiedottamista kuntoutusmahdollisuuksista sekä verkkosivuilla että suoraan omaishoitajien kanssa työtä tekeville viranhaltijoille. Tiedotusta toivottiin lisää myös päivälehtiin, terveyskeskuksiin erityisesti lääkäreille ja Kelan tiedotuslehteen. Vastaajat toivovat myös selkeitä omaishoitajille jaettavia tiedotuslehtisiä. Kunnista ehdotettiin yhteisiä kunnan, Kelan ja omaishoitoyhdistysten koulutustilaisuuksia sekä em. toimijoiden yhdessä järjestämää kuntoutusta kunnassa. 

 

Omaishoitajien kursseja toivottiin lähialueille ja myös avo- tai päiväkursseina, jolloin hoidettavan hoito olisi helpompi järjestää. Kuntoutukseen hakeutumista haluttiin yksinkertaistaa mm. siten, että lääkärinlausuntoa ei vaadittaisi, lisäksi Kelan hakukaavakkeiden tulisi olla selkeämpiä.

 

 

Omaishoidon tuen lisäksi muut kuntien, omaishoitoyhdistysten ja Kelan omaishoitajille tarjoamat tai järjestämät palvelut ovat oleellisia omaishoitajan jaksamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta.

 

Palvelut vaihtelevat kuntakohtaisesti. Lähes neljäsosa kyselyyn osallistuneista kunnista ei tarjoa omaishoitajan lakisääteisten vapaapäivien ajaksi hoitopaikkaa hoidettaville. Tulos on samansuuntainen vuonna 2007 julkaistuun Voutilaisen ym. selvityksen kanssa, jonka mukaan 76 prosentilla omaishoitajista oli oikeus lakisääteisiin vapaapäiviin.

 

Omaishoitajien hyvinvointia seurataan kaikissa kunnissa, mutta harvemmin säännöllisesti. Seurantaan ei ole otettu käyttöön sitä varten kehitettyjä menetelmiä ja perustuu pitkälti luottamukselliseen suhteeseen ja työntekijän ammattitaitoon havaita ongelmat. Tämä saattaa johtaa siihen, että omaishoitajia ohjataan kuntoutukseen tai muihin palveluihin vasta kun terveyshaittoja on jo syntynyt. Koska omaishoidontukeen lakisääteisesti liitettävä hoito- ja palvelusuunnitelma tarkistetaan yli puolessa kunnista säännöllisesti vähintään kerran vuodessa (Voutilainen 2007), olisi luontevaa liittää siihen yhteyteen omaishoitajan hyvinvoinnin ja kuntoutustarpeen arviointi. Sitä tarkoitusta varten voisi hyödyntää COPE-indeksiä, jonka avulla voidaan nopeasti arvioida omaishoitajien omaa kokemusta omaishoidosta (Juntunen ja Salminen 2011).

 

Kuntoutuspalveluja tarjotaan omaishoitajille kunnissa vähemmän ja omaisia ohjataan Kelan järjestämille kuntoutuskursseille vain osasta kuntia. Tiedottamista Kelan järjestämästä kuntoutuksesta tulisikin lisätä, ei ainoastaan Kelassa, vaan myös kunnat voisivat tiedottaa siitä omaishoidon ohjeissaan. Myös kuntoutusta järjestävät kuntoutuslaitokset voisivat lisätä tarjoamiensa kurssien markkinointia. 

 

Omaishoitajien todellista määrää oli tähän kyselyyn vastaajien vaikea arvioida. Niitä omaishoitajia, jotka hoitavat omaistaan ilman omaishoidon tukea arvioitiin kuitenkin olevan paljon. Myös heidät tulisi huomioida kun palveluista ja kuntoutuksesta tiedotetaan.

 

Juntunen K, Salminen A-L. Omaishoitajan jaksamisen ja tuen tarpeen arviointi. COPE-indeksi suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon käyttöön. Kela. Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 78. 2011.

Kehusmaa S, Autti-Rämö I, Rissanen P. Omaishoidon vaikutus ikääntyneen hoidon menoihin. Yhteiskuntapolitiikka 78 (2013) 2: 138-151

SOTKAnet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005 – 2011 Omaishoidon tuki. 2011. Saatavissa: http://uusi.sotkanet.fi/portal/page/portal/etusivu/hakusivu Viitattu 10.04.2013.

Sörensen S, Pinquart M, Duberstein P. How Effective Are Interventions With Caregivers? An Updated Meta-Analysis. Gerontologist 2002; 42 (3): 356-372.

Voutilainen P, Kattainen E, Heinola R. Omaishoidon tuki sosiaalipalveluna Selvitys omaishoidon tuesta ja sen vaihtelusta 1994-2006. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 2007.