Aalto-yliopisto joutuu sopeuttamaan talouttaan entisestään valtion vähentyvän tuen takia. (Kuva: Aalto-yliopisto)

Aalto-yliopisto tiedottaa aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä professoreita lukuun ottamatta.

Neuvotteluiden piirissä on kaikkiaan 4 100 työntekijää. Vähennystarve on enintään 350 henkilöä.

Valtio leikkaa Aalto-yliopiston rahoitusta noin 66 miljoonalla eurolla vuoden 2018 loppuun mennessä. Leikkaukset koostuvat mm. opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistolle jakaman rahoituksen sekä Tekesin rahoituksen leikkauksista.

Kiristyneen talouden vuoksi Aalto-yliopisto pyrkii hankkimaan lisärahoitusta pyritään hankkimaan mm. lisäämällä kilpailtua tutkimusrahoitusta ja käyttämällä sijoitustoiminnan tuottoja.

Säästötarve on 37 miljoonaa euroa, josta henkilöstösäästöjä on 17 miljoonaa.

– Tilanne on henkilöstöllemme raskas, mutta meidän on tärkeää huolehtia ydintoimintamme edellytyksistä rahoituksen vähentyessä. Tavoitteemme on, että nyt esitetyillä toimenpiteillä saamme tehdyksi meihin nyt kohdistuvia leikkauksia vastaavat säästöt eikä muihin säästötoimenpiteisiin olisi tarvetta, Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä