Koulujen sisäilman laadun yhteys erityyppisten sairauksien riskiin myöhemmin elämässä tunnetaan erittäin huonosti. (Kuva: Seppo Haavisto)

Helsingissä käynnistyy helmikuun alussa kehittämishanke, jossa selvitetään oppilaiden ja vanhempien kokemuksia koulujen sisäilman laadusta ja kehitetään sisäilmakyselyä.

Helsingin opetusviraston mukaan hanke toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. Hankkeessa on mukana 7 500 oppilasta eteläisen ja keskisen alueen 21 peruskoulusta.

Tutkimustietoa kerätään sähköisellä kyselyllä. Oppilaat vastaavat kyselyyn kouluissa. Ala-asteikäisten vanhemmille lähetetään oma kysely koteihin.

– Tämä on ensimmäisiä kertoja, kun sisäilmaongelmasta kysytään suoraan myös ala-asteikäisiltä oppilailta, kertoo opetusviraston sisäilmatyöryhmän vetäjä, työsuojelupäällikkö Marja Paukkonen.

Hankkeen tuloksia käytetään oppilaille suunnattujen sisäilmakyselyn ja koulujen kunnon arvioinnin kehittämisessä.

– Tuemme kuntia tarjoamalla uuden työvälineen koulujen sisäilmaongelmien selvittämiseen ja hallintaan, sanoo tutkija Sari Ung-Lanki THL:stä.

– Koulujen sisäilmaongelmien selvittäminen on haastavaa. Oppilaiden terveydentilasta on harvoin käytettävissä tietoa. Myös sisäilman laadun yhteydestä sairastumiseen myöhemmin elämässä on olemassa erittäin vähän tutkimustietoa.

Jos lapsen vanhemmat antavat luvan, voidaan kyselyllä kerättäviä tietoja yhdistää myöhemmin Kelan ja THL:n ylläpitämiin lääkitys- ja terveystietoja sisältäviin rekistereihin ja terveydenhuollon asiakirjoihin.

– Sosiaali- ja terveysministeriö, kunnat ja terveydensuojeluviranomaiset ovat jo pitkään toivoneet oppilaille suunnattua sisäilmakyselyä. Nyt kehitettävä sisäilmakysely ja kerättävä vertailuaineisto tulevat tarjoamaan uuden työvälineen sisäilmaongelmien hallintaan Suomessa, Helsingin opetusviraston blogissa todetaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä