Kajaanilainen Pertti Ohtonen on yksi niistä taitelijoista, joiden töitä Kainuun uudesta keskussairaalasta löytyy. (Kuva: Marko Lipponen/Kainuun Sote)

Tammikuun aikana käyttöön otettava Kainuun keskussairaalan uuden päärakennuksen ensimmäinen vaihe tarjoaa myös potilaille silmäniloa fyysisen avun lisäksi. Monipuolisen taidekokonaisuuden ensimmäiset osat ovat nähtävillä ensi viikolla, kun sairaala avaa ovensa kainuulaisille 22. tammikuuta.

Sairaalan taideohjelman teemana on ”Sydän metsässä”, joka kuvaa kainuulaisten metsäsuhdetta ja tuo esiin luontoa sen eri muodoissa. Taideohjelman asiantuntijana on toiminut FL Maarit Hakkarainen, jolla on laaja kokemus erityisesti sairaalataiteen kuratoinnista.

-Taiteella on oma paikkansa sairaalaympäristössä. Se tuo sekä hoito- että työympäristöön tärkeän lisäelementin. Erityisen ilahduttavaa on, että kaikki esitellyt teokset on tilattu Kainuussa asuvilta tai täältä lähtöisin olevilta taiteilijoilta, toteaa ylilääkäri Jukka Juvonen.

Uuden sairaalan taideohjelmaan on varattu kaikkiaan 400 000 euroa osana rakentamiskustannuksia. Taiteen Edistämiskeskus Taike on myöntänyt hankkeelle 60 000 euron valtionavustuksen ja Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahasto on tukenut hankintoja 15 000 eurolla.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tarpeellinen työtilaisuus

Yksi kainuulaisista taitelijoista, jolta sairaalaan on taideteos tilattu, on kajaanilainen Pertti Ohtonen. Ohtosen teräsveistos ”Hedelmistään puu tunnetaan” tervehtii keskussairaalaan tulijoita pääoven edustalla. Paikalliselle taiteilijalle tilaustyön suunnittelu ja toteuttaminen oman kotikunnan julkisiin tiloihin on tervetullut työtehtävä.

-Onhan se kannustava ja tarpeellinen työtilaisuus paikalliselle taiteilijalle. Ei ainakaan minulle ole näitä tilaustöitä liikaa kohdalle osunut, Ohtonen toteaa.

-Pari vuottahan tässä on mennyt tämän ympärillä. Ja kaiken saamani ajan käytin. Reilu tunti sitten veimme teoksen paikalleen ja aikaa ihan viimeiseen aikarajaan jäi 1,5 tuntia, maanantaina iltapäivällä tavoitettu Ohtonen naurahtaa.

Monipuolinen kokonaisuus

Taidetta löytyy niin sairaalan ulko- kuin sisätiloista. Esimerkiksi lasten ja nuorten osastolla on eläinaiheisia maalauksia, aulatiloissa puuveistoksia tai paperitaidetta sekä julkisivuilla ja kattopinnoilla valo- ja ympäristöteoksia.

Ensimmäisen vaiheen taiteilijat ovat Anni Arffman, Riikka Keränen, Niina Kestilä, Jukka Laukkanen, Taiteilijaryhmä Naapurit (Ilja Karsikas, Jussi Karjalainen ja Willem Heeffer), Mayumi Niiranen-Hisatomi, Pertti Ohtonen, Reetta Partanen, Tuija Teiska ja Sanna Vihanto.

Sanna Vihannon karhu on päässyt uuden keskussairaalan sisätiloihin. (Kuva: Kainua – Kainuun uusi sairaala allianssi)

 

Toisessa vaiheessa taideteoksista vastaavat Ulla Harju, Markku Hernetkoski, Tuija Heikura, Henri Ijäs, Urho Kähkönen ja Silja Selonen. Sairaalaan töitään saaneet taitelijat valittiin vuonna 2018 avoimella hakumenettelyllä. Taitelijat olivat hyvin hereillä hakuprosessin aikana, sillä siihen osallistui lähes 250 taitelijaa.

Merkittävä julkisen taiteen kohde

Kainuun uuden sairaalan taideohjelman valmisteluun osallistunut Kajaanin taidemuseon johtaja Pirjo Immonen pitää uuden sairaalan taidehankintoja poikkeuksellisena esimerkkinä.

-Julkisen rakentamisen ns. prosenttitaideperiaatetta on täällä toteutettu hienosti. Vastaavan kokoisia kohteita ei maakunnassa luonnollisestikaan usein toteuteta. Kainuulainen luonto ja vahva kulttuuriperintö korostuvat sairaalan taiteessa luontevasti nykytaiteen keinoin, toteaa Immonen.

Tilaustaiteen lisäksi sairaalan tiloissa on myös kainuulaisten valokuvaajien luonto- ja miljöökuvia. Erikoisuutena keskussairaalan odotusalueilla ja käytävillä on nähtävillä Metsähallituksen yhteistyönä toteutettuja kainuulaisten luontokohteiden karttakuvia.

Kainuulaislähtöisen säveltäjän Kassu Halosen säveltämän ensimmäisen sinfonian osa 1 ”Pohjoisen valo” on myös osa uuden sairaalan taidekokonaisuutta. Halosen vaikuttava musiikki, teoksen kuvitus ja valokuvaaja Sauli Kosken revontulivideot ovat koettavissa uudessa sairaalassa mm. odotustilojen tai potilashuoneiden näyttöruuduilla.

Uuteen sairaalaan sijoitetaan myöhemmin teoksia myös Kainuun soten taidekokoelmasta. Myöhemmin sairaalan pääaulaan toteutetaan alue paikallisten taiteilijayhteisöjen vaihtuvia näyttelyitä varten.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*