Kuva: Seppo Haavisto
Vanhemmat pääsevät mukaan koulupäivään noin puolessa Suomen peruskouluista ensi perjantaina.

Valtakunnallisen Kodin ja Koulun Päivän teemana on kiitoskulttuuri. Päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina, tänä vuonna 28.9.

Mukaan ilmoittautuneet oppilaitokset viettävät päivää omalla tavallaan. Vanhempien ja lasten kanssa lähdetään luontoretkelle, järjestetään kyläkierroksia ja erilaisia teemailtoja muun muassa monikulttuurisuuden, mediakasvatuksen, turvallisuuden tai esimerkiksi ympäristön suojelun tiimoilta, kerrotaan Suomen Vanhempainliitosta.

Kouluyhteisöissä järjestetään kirpputoreja, kulttuurikahviloita, peli-iltoja ja taidenäyttelyitä. Uudet koulut esittelevät tuoreita tiloja perheille. Osa kouluista juhlii Kodin ja Koulun Päivänä vuosijuhlaa, remontin valmistumista ja esimerkiksi vanhempainyhdistyksen organisoimaa uutta leikkipihaa. Suosittu tapa viettää päivää on myös rehtorin tarjoamat aamukahvit vanhemmille sekä avoimet ovet oppitunneille.

Päivää viettää tänä vuonna lähes puolet kaikista Suomen peruskouluista. Tapahtuman järjestää noin 1 200 oppilaitosta. Peruskoulujen lisäksi päivää vietetään esikouluissa, päiväkotikouluissa ja lukioissa.

Yhteistyöllä eri muotoja

Kodin ja koulun sekä päiväkodin yhteistyö on kirjattu uusiin opetus- sekä varhaiskasvatuksen suunnitelmiin aiempaa vahvemmin. Kirjaus velvoittaa oppilaitoksia rakentamaan toimivaa yhteistyötä huoltajien kanssa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa oppilaan hyvinvointia, motivaatiota ja oppimista. Perinteisten vanhempainiltojen ja vuotuisten arviointikeskustelujen lisäksi tarvitaan kuitenkin yhteisöllisiä ja osallistavia tapahtumia, jotta koulun aikuiset ja perheet tulevat aidosti tutuiksi.

Valtakunnallisen Kodin ja Koulun Päivän tavoitteena on matalan kynnyksen tapahtuma, jossa vanhemmat voivat osallistua yhdessä tekemisen kautta lasten kouluarkeen. Yhteisen tekemisen lomassa voidaan käydä keskustelua kouluyhteisöä sekä lasten ja nuorten kasvua ja oppimista koskevista asioista.

Kodin ja Koulun Päivää suunnittelevat ja toteuttavat yhteistyössä Opetushallitus, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Suomen Rehtorit ry, Finlands Svenska Lärarförbund FSL, Suomen Kuntaliitto, Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat OPSIA ry, Sivistystyönantajat, Förbundet Hem och Skola i Finland ja Suomen Vanhempainliitto. Kodin ja Koulun Päivää tukee Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla.

Eero Karisto
Eero Karisto
eero.karisto@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*