Juvan kirjastossa vierailtiin viime vuonna yhteensä 65 167 kertaa, kun määrä vuonna 2022 oli 52 741. Kuva: Juvan kunta

Kulttuuriammateissa työskentelevien lukumäärä supistui 5 500 ihmisen verran vuonna 2023.

Tilastokeskuksen mukana päätyössään kulttuuriammateissa toimivia oli noin 130 600 eli neljä prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022.

Kulttuurialojen työllisyys on selkeästi pienempi kuin ennen koronapandemiaa. Vielä vuonna 2019 päätyössään kulttuuriammateissa toimivia oli 139 000.

Kulttuuriammattilaisiin lukeutuu palkansaajien ja yrittäjien lisäksi muun muassa freelancereitä sekä apurahoilla työskenteleviä, Tilastokeskus huomauttaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Joka neljäs on yrittäjä

Yrittäjyys oli yleistä kulttuuriammattilaisten keskuudessa. Vuonna 2023 päätyössään kulttuuriammateissa toimivista 25 prosenttia oli yrittäjiä, kun muissa ammateissa osuus oli 13 prosenttia.

Vuonna 2023 päätyössään kulttuuriammateissa toimivista 61 prosenttia työskenteli palkansaajina pysyvässä työssä.

Määräaikaisessa työssä palkansaajina puolestaan työskenteli 13 prosenttia kulttuuriammattilaisista. Tilastokeskus kertoo myös, että muissa ammateissa toimivista pysyvä työ palkansaajina oli 73 prosentilla ja määräaikainen työ 14 prosentilla.

Useat samanaikaiset työpaikat olivat tavanomaisia kulttuuriammateissa toimivien keskuudessa.

Vuonna 2023 useampi kuin yksi työpaikka oli päätyössään kulttuuriammateissa toimivista 11 prosentilla ja muissa ammateissa toimivista seitsemällä prosentilla.

Koulutus kunnossa

Myös osa-aikaisesti työskenteleminen oli varsin yleistä kulttuuriammattilaisten keskuudessa. Vuonna 2023 päätyössään kulttuuriammateissa toimivista 21 prosenttia työskenteli osa-aikaisesti, kun muissa ammateissa osuus oli 18 prosenttia.

Lisäksi Tilastokeskus tiedottaa, että työvoimatutkimuksen lukujen valossa kulttuuriammattilaiset olivat myös korkeasti koulutettuja.

Vuonna 2023 päätyössään kulttuuriammateissa työskentelevistä 64 prosenttia oli korkea-asteen koulutus, siinä missä korkeakoulutettujen osuus muiden alojen ammattilaisista oli 41 prosenttia.

Maaginen raja

Vaikka kulttuurialalla työskentelevillä onkin tilastojen valossa olleet tiukentuvat ajat viime vuosina, niin joka tapauksessa kulttuurin edistämiseksi tehdään kunnissakin kovasti töitä kuntalaisten hyväksi eri puolilla Suomea.

Esimerkiksi Etelä-Savossa sijaitseva Juvan kirjasto rikkoi kaikki aiemmat ennätyksensä viime vuonna. Noin 5 700 asukkaan kirjastossa oli viime vuonna verrokkikuntiinkin verrattuna erinomaisesti lainoja, vierailuja ja tapahtumia, Juvan kunta tiedottaa.

Juvan kirjasto saavutti ensimmäistä kertaa itsenäisenä kunnan kirjastona maagisen 100 000 lainan rajan.
Juvan kirjastossa vierailtiin yhteensä 65 167 kertaa, kun määrä vuonna 2022 oli 52 741. Lisäksi kirjastossa järjestettiin tiedotteen mukaan 103 tapahtumaa, kun edellisenä vuonna luku oli 67.

Vertailun vuoksi lähes samankokoisella Mäntyharjulla kokonaislainaus oli 74 329 ja fyysiset käynnit 62 865 kappaletta, tiedotteessa kerrotaan.

– Kävijä- ja lainausmäärät eivät kasva itsestään, vaan niiden eteen on tehty töitä. Luvuista päätellen olemme tehneet monia asioita oikein. Meillä on todella osaava ja auttava henkilökunta sekä tietysti ihania asiakkaita, joita ilman nämä luvut eivät olisi mahdollisia, iloitsee Juvan kunnan kirjasto- ja kulttuurikoordinaattori Johanna Kuusisto tiedotteen mukaan.

– Olemme kehittäneet toimintaa muun muassa erilaisten tapahtumien ja tapahtumakonseptien osalta. Yhteistyötä on kehitetty myös esimerkiksi koulun ja nuorisopalveluiden kanssa aamutoiminnan suhteen. Erilaiset tapahtumat houkuttelevat uusiakin ihmisiä kirjastoon lukemisen ja kirjojen äärelle. Lukemista voi kehittää minkä ikäisenä vain, Kuusisto jatkaa.

Lukuviikko

Nyt vietetään parhaillaan lukuviikkoa. Tänä vuonna lukuviikkoa vietetään 22.–28.4.2024.

Lukuviikon teema vuonna 2024 on kohtaaminen. Lukukokemusten myötä maailmat kohtaavat, opitaan uutta ja samalla ymmärrys, solidaarisuus ja empatia kasvavat.

– Juvan kirjasto luo kohtaamisia joka viikko: meillä lukuviikkoa vietetään erityisesti novellikoukun, runopiirin ja kielikahvilan merkeissä, kertoo Kuusisto kunnan tiedotteessa.

Lukuviikko tarjoaa tietoa ja sisältöjä lukutaidon ja lukemisen ajankohtaisista kysymyksistä. Lukuviikkoon voi osallistua ympäri Suomen hyödyntämällä Lukuviikon materiaaleja, osallistumalla keskusteluun sosiaalisessa mediassa, nostamalla esiin lukutaitoa omasta näkökulmastaan sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, tempauksia ja kirjailijavierailuja. Lukuviikon sisältöjä voi hyödyntää läpi koko vuoden lukutaitotyössä.

Lukuviikkoa on juhlittu jo yli 40 vuotta. Perinne aloitettiin Lukusunnuntaina vuonna 1977. Varsinaista Lukuviikkoa on vietetty vuodesta 1997. Lukuviikon järjestää Lukukeskus.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*