Kyselyn perusteella osa kunnista on pyrkinyt helpottamaan perheiden tilannetta jättämällä laskuttamatta perheiltä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja. Yli 70 prosenttia kunnista ei kyselyn mukaan laskuta varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja niiltä päiviltä, jolloin lapsi ei osallistu varhaiskasvatukseen. (Kuva: Seppo Haavisto)

Hieman yli puolet kunnista on yhdistänyt varhaiskasvatuksen ryhmiä ja noin kolmannes on yhdistänyt päiväkoteja, kun lapsimäärät ovat vähentyneet koronaviruspandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa, käy ilmi aluehallintoviraston ja opetus- ja kulttuuriministeriön kuntiin viikoilla 15 ja 16 tekemästä kyselystä.

Maakunnallinen vaihtelu on suurta. Ryhmien yhdistäminen on yleisintä Etelä-Karjalan, Uudenmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan maakuntien kunnissa. Vastaavasti ryhmien yhdistäminen on vähäisintä Päijät-Hämeen, Etelä-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakuntien kunnissa.

Hieman yli kolmannes kunnista on yhdistänyt esiopetuksen ryhmiä. Yleisintä esiopetusryhmien yhdistäminen on ollut Päijät-Hämeessä ja vähäisintä Kainuussa. Alle kymmenessä kunnassa on määrätty suljettavaksi päiväkoteja tai lapsiryhmiä koronaepidemian vuoksi.

Kyselyn mukaan neljäsosa kuntien varhaiskasvatukseen normaalisti osallistuvista lapsista on nyt mukana varhaiskasvatuksessa.

Vastauksissa pienet yhden päiväkodin kunnat nostavat huoleksi, kuinka varhaiskasvatusta pystytään ylläpitämään kunnassa, jos päiväkodin toiminta lamaantuu mahdollisesta tartunnasta. Huoli henkilökunnan jaksamisesta ja sairastumisesta näkyy myös vastauksissa. Haasteena koetaan myös lapsimäärien suuri vaihtelu ja toiminnan ennakoimattomuus.

− Varhaiskasvatuksessa tulee kaikin toimin ehkäistä ja hidastaa koronaepidemian leviämistä ja varmistaa lasten, perheiden ja henkilökunnan turvallisuus. Tästä syystä opetus- ja kulttuuriministeriö ja minä ministerinä haluamme vahvasti suosittaa sitä, että lapsia ei tarpeettomasti siirrettäisi omasta lapsiryhmästä tai varhaiskasvatuspaikasta toiseen. Lapsen hyvinvoinnille on tärkeää myös tuttu henkilökunta, opetusministeri Li Andersson, vas., sanoo tiedotteessa.

Johtaja Marja-Liisa Keski-Rauska Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta sanoo, että lasten oikeus varhaiskasvatukseen on valtavan tärkeää taata myös poikkeusoloissa.

-Varhaiskasvatuksen järjestäjiä pyydetään tarkoin noudattamaan valtioneuvoston suosituksia, jotta varhaiskasvatuksessa vältytään tartunnoilta. Kunnan velvollisuus on valvoa yksityisen varhaiskasvatuksen toimijoita alueellaan ja huolehtia, että suosituksia noudatetaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä