Koronaepidemian asettamat rajoitukset iskevät lujasti nuoriin, joille sosiaaliset piirit koulussa, harrastuksissa ja vapaa-ajalla ovat tärkeä osa elämää. Kuva: Ville Miettinen

Useat kunnat ovat tehneet nuorisopalveluissaan digiloikan koronaepidemian myötä.

Joensuussa nuorisopalvelut on avannut päivystyspuhelimen ja uusia sosiaalisen median kanavia nuorten kohtaamiseksi verkon kautta. Nuorisotyön päällikkö Jouni Erolan mukaan kaupungin nuorisopalveluissa on avattu uusia sosiaalisen median kanavia sekä virtuaalinen nuorisotila Discord-palvelimelle.

Erola iloitsee siitä, että nuorisotyöntekijöiden parista löytyy sekä osaamista että positiivista suhtautumista verkkopalveluiden kehittämiseen.

– Ohjaajat ovat kokeneet sen positiiviseksi asiaksi, että nyt on aika tehdä ja opetella asioita, joihin ei normaalisti arkityössä ole mahkuja.

Koronatilanne on hätyytellyt nuorisopalvelut uusiin ratkaisuihin digiasioissa. Esimerkiksi Joensuussa virtuaalisen nuorisotilan käyttöönottoa oli alun perin suunniteltu vain kaupungin etsivän nuorisotyön käyttöön. Erola toivoo, että kaikille nuorille avoimet palvelut auttaisivat tavoittamaan mahdollisimman monet.

– Toivottavasti onnistumme myös kohtaamaan uusia nuoria verkkotyön kautta.

Seuraa ja keskusteluapua monikanavaisesti

Nuorisopalvelujen verkossa nuori pääsee keskustelemaan, tapaamaan kavereita ja ideoimaan tekemistä kotioloihin.

Turussa nuorisotyöntekijät tarjoavat juttuseuraa puhelimitse suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, espanjaksi ja arabiaksi.  Luottamuksellisen keskusteluavun lisäksi ideoita tekemiseen ja läksy- ja motivaatioapua.

Tylsyyttä vältellään myös muun muassa livestriimien kautta. Turun kaupungin nuorten taide- ja toimintatalo Vimma suoratoistaa musiikkiesityksiä keikkalavaltaan ja lastenkulttuurikeskus Seikkailupuisto järjestää live-keikkoja sosiaalisen median kanavissaan.

Porissa nuorisotyöntekijät koostavat päivittäin Instagramiin Kokeilen tätä kotona -sarjaa, joka jakaa vinkkejä kotona puuhailuun.

Rutiinit hyvinvoinnin tukena

Arjen sujuvuus ja rutiinit ovat poikkeusoloissa keskeinen tapa huolehtia nuorten hyvinvoinnista. Jouni Erola kertoo, että monet nuoret kaipaavat tuttuihin sosiaalisiin ympyröihin esimerkiksi kouluun tai joukkueharrastuksen pariin.

– Kyllähän se aika nopeasti alkaa nuorilla tuntumaan, että ollaan neljän seinän sisällä. Sosiaalinen kanssakäyminen kuitenkin on osa kasvuprosessia.

Verkkoalustoilla juttelu kuitenkin toimii pahimpaan hätään.

– Ihan mukavaa jorinaa meillä on ollut verkossakin. Varmasti [tämän hetken] tilannetta tulee osaksi paikkaamaan, että pääsemme reilusti kohtaamaan nuoria verkossa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä