kuva: Nurmijärven kunta
Liikuntasuunnittelija Petra Kela avasi Nurmijärven työntekijöitä esittelevän sarjan.

Nurmijärven kunta esittelee vuoden 2019 aikana työntekijöitään #ilmiöntekijät-somesarjassa. Kunta julkaisee joka torstai yhden työntekijän tarinan Instagramissa ja Facebookissa.

– Nurmijärven kunnassa tehdään arvokasta työtä kuntalaisten eteen, mutta usein tämä jokapäiväinen työ jää vähemmälle huomiolle. Halusimme päästää työntekijämme ääneen, Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen kertoo.

Kunnan viestintäkampanjaan osallistuu alkuvuoden aikana 26 työntekijää, jotka avaavat työnkuvaansa laajemmalle yleisölle.

– Kampanja nostaa työntekijöiden ammattitaidon esille, tuo kunnan toimintaa lähelle kuntalaisia, tekee kuntaorganisaatiosta helpommin lähestyttävän ja vahvistaa kuntakuvaamme, Siltanen näkee.

Nurmijärvi on kirjoittanut strategiseksi tavoitteekseen, että Nurmijärvi on positiivinen ilmiö.

– Kaiken takana ovat ihmiset, hyvät tyypit ja positiivinen tekemisen meininki. Haluamme olla osaavien työntekijöiden hyvin johdettu työpaikka – hyvän fiiliksen työpaikka, kertoo Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä.

Työpaikkoja Nurmijärven kunnassa avautuu keskimäärin noin 300 vuodessa.

– Kuntasektori voi olla seksikäs ja kiinnostava paikka tehdä työuraa. Tälläkin hetkellä meillä on avoinna vaikka mitä mielenkiintoista opettajantehtävistä psykologien ja tilakeskuksen päällikön tehtäviin, Mäkelä sanoo.

Nurmijärven #ilmiöntekijät

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä