KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman (vas.) ja Puijon Pesiksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen ovat tänä iltana täysillä mukana jääkiekkotunnelmassa. Kuva: Pasi Kuivalainen, KalPa.

Kalevan Pallo, tuttavallisemmin KalPa, on askeleen päässä jääkiekon miesten liigamestaruudesta.

Kyseisellä askeleella on noustava toisen Itä-Suomen jättiläisen yli. KalPan vastustaja on voimiensa tunnossa elävä SaiPa Lappeenrannasta.

Finaalisarja on tasan 1–1 ja mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

Kumpikaan finaaleissa pelaavista joukkueista ei ole aiemmin voittanut Suomen mestaruutta.

Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen (kesk.) muistaa, miten hän kannatti jo lapsena KalPaa ja hurrasi muiden lasten kanssa katsomoa kiertävän pleksin takana.

Kyseinen osa katsomosta – niin sanottu lasten katsomo – sijaitsi päädyssä, joka toimi KalPan hyökkäyspäätynä aina ensimmäisen ja kolmannen erän aikana.

– Nuorena piti olla KalPan viirejä.

Joukkueen takana seistiin silloinkin, kun oltiin liigan häntäpään karsinnoissa, muun muassa Oulun Kärppiä vastaan, Eskelinen jatkaa.

Tällä kertaa KalPa voi olla SM-liigan ykkönen.

– Koko perheellä kannustetaan ja katsotaan pelejä.

Aleksi Eskelisen näkökulmasta näissä peleissä on mukana myös surua ja haikeutta.

Yksi läheinen, kova KalPa-fani, on poissa.

Läheisen muisto elää vahvasti mukana nytkin, kun finaalisarja jatkuu tänään maanantaina Kuopiossa. Aleksi Eskelinen on KalPan kotihallin katsomossa, kun joukkueet kohtaavat kolmannen kerran finaalisarjassa.

– Jääkiekko yhdistää hyvin laajasti kuopiolaisia. KalPa luo yhteenkuuluvuuden tunnetta kaupungissa. Se saa meidät yhdessä kannustamaan.

Ei rahalla, vaan taidolla

Sydämeltään savolainen, ylpeästi kuopiolainen. Näin KalPan kannattajat usein sanovat.

Urheilu ja kulttuuri rakentavat kuvaa kaupungista.

Ja sekä kulttuurissa että urheilussa Kuopion onkin kunnostautunut monin tavoin, vaikka juuri tänä iltana monella onkin mielessä erityisesti jääkiekko, Eskelinen lisää.

– Kun on idoleita ja esikuvia, niin se innostaa myös liikkumaan ja harjoittelemaan. Monesti menestys innostaa uusia lapsia lajin ja harrastuksen pariin.

Nyt Kuopiossa on mahdollisuus miesten jääkiekon mestaruuteen.

Eskelinen painottaa, että jo finaalipaikka on suuri ilo, vaikka mestaruutta tavoitellaan.

Eskelisen mielestä sekä SaiPa että KalPa ovat erinomainen finaalipari.

– Molemmat finaalijoukkueet ovat ansainneet paikkansa hyvällä ammattitaidolla ja hyvällä seuratoiminnalla. KalPa ja SaiPa eivät ole rahallisesti isoimpia seuroja, huomauttaa Eskelinen.

Eikä yleisö keräänny katsomaan ottelua pelkästään Niiralan monttuun Kuopiossa. Finaalia jännittävää väkeä riittää siellä ja täällä pitkin Kuopiota.

Ihmisiä saapuu muun muassa kaupungintalon edustalle torille, jossa pelit näkyvät isolta näytöltä kisakatsomolle.

– Kyllä olemme ylpeitä tästäkin saavutuksesta. Ja halutaan mestaruus Kuopioon. Kuopiolaisten sydämet sykkivät sen puolesta.

Menestyvä urheilukaupunki

  • Aleksi Eskelinen kertoo esimerkkinä joukkueurheilun puolelta, miten Kuopio Steelers voitti Vaahteramaljan 2020, 2021 ja 2022 amerikkalaisessa jalkapallossa.
  • KuPSin naiset voittivat jalkapallon Suomen mestaruuden 2021, 2022 ja 2023.
  • Puijo Wolley (naisissa) voitti lentopallon tämän kauden Suomen mestaruuden.
  • Kuopion Palloseuran miehet voittivat jalkapallon Suomen mestaruuden viime kaudella, Eskelinen heittää esimerkkeinä Kuopiosta upeana urheilukaupunkina.


Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*