Hirvikosken kyläkoulu Pyhtäällä
Hirvikosken koulu on yksi Pyhtään kolmesta kyläkoulusta. (Näyttökuva koulun verkkosivuilta, kuva: Nadja Kuukka)

Pääsiäiseen kuuluu ilosanoma, ja ilouutinen tuli maallista kautta todeksi Pyhtään kouluissa jo ennen kuin opettajat ja oppilaat ehtivät siirtyä pyhien viettoon.

Pyhtään kunta nimittäin kertoi, että paikallisten yrittäjien tempaisulla saatiin kaikille kunnan kyläkoulujen 4.-6.-luokkalaisille kannettavat tietokoneet etäopiskelua tukemaan.

Chromebook-koneita on hankittu kaikkiaan 45 kappaletta. Lahjoituksen arvo on noin 15 000 euroa, kertoo kunnanjohtaja Jouni Eho.

Reilun 5 000 asukkaan Pyhtäällä toimii neljä koulua, joissa oppilaita on yli 640. Huutjärven koulu (509 oppilasta), Purolan koulu (45 oppilasta), Suurahvenkosken koulu (55 oppilasta) ja Hirvikosken koulu (32 oppilasta).

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jouni Eho iloitsee siitä, että lahjoitus tukee nimenomaan kyläkouluja, jollaisista monissa on viime vuosina ”sammuneet valot” eri puolilla maata. Samalla kunnanjohtaja iloitsee siitä, että lahjoitus tukee myös kunnan digiloikkaa. Samaa mieltä on Pyhtään Hirvikosken koulun koulunjohtaja Anu Weckman. Uudet laitteet tukevat vauhtia, jonka etäopetus on saanut poikkeusoloissa

-Tämä muuttaa digiloikan digiharppaukseksi, Weckman kuvailee poikkeustilan pakottaman etäopetuksen vaikutusta koulunsa kohdalla.

-Uskon, että tämä tulee jäämään pysyväksi osaksi meidän opetusta.

Digiloikasta tuli harppaus

Etäopetuksen harppaamista hidastaa ympäri maata se, että lähtökohdat niin kouluissa kuin kodeissa ovat erilaiset, ja valmiudet olla harppauksessa mukana vaihtelevat.

Tämä näkyy myös Pyhtään kyläkouluissa poikkeustilanteessa. Tähän asti joidenkin oppilaiden kanssa etäopetusta on järjestelty puhelimen välityksellä.

Uusi laite helpottaa akuuttia tilannetta ja luo yhtäläiset mahdollisuudet kaikille kyläkoulujen 4.-6.-luokkalaisille.

Anu Weckmanin mukaan oppilailla on kirjat kotona ja aamuisin on laitettu Wilman kautta tekemistä.

– Nyt voimme tehdä tehtäviä yhdessä, kun voimme koneen kautta olla yhteydessä.

Weckman opettaa koulun 3.-6.-luokkalaisia. Opettajalla ja hänen neljän opetusryhmänsä oppilailla on myös omat WhatsApp-ryhmät, joihin Weckman lähettää kuvia tehtävistä.

Kun oppilaat saivat tunnukset Meet-sovellukseen, opetus ja opiskelu helpottuivat lisää.

Weckmanin mukaan etäopetus on sujunut jouhevasti. Kuntalehden kysymyksiin hän vastaa samalla, kun pitää etäyhteydellä matematiikan tuntia neljäsluokkalaisille. Oppilaat tekevät itsenäisesti tehtäviä.

– Kolmosten kanssa ehdittiin pitää puolen tunnin miitti. Tehtiin englannin tehtäviä yhdessä, onnistui jopa kuuntelun tekeminen.

Uudet laitteet Weckman toimittaa itse tarvittaessa oppilaiden oven viereen. Lähikontakteja pyritään välttämään – myös iloisissa asioissa.

”Lapset haluavat innovoida ja kehittää”

Laitelahjoituksen taustalla on pyhtääläisen teollisuusneuvoksen Reino Uusitalon idea. Uusitalo oli kuullut, ettei kaikille pyhtääläisille lapsille riittänyt kannettavia tietokoneita etäkoulunkäyntiin. Yhteydenotto Uusitalon perustaman pyhtääläisen Pyroll Oy:n yhteistyötahoihin sekä rehtoriin toi ajatuksen kyläkoulujen auttamisesta.

Myös Uusitalo uskoo, että poikkeustilanne heittää digiloikkaa reilusti eteenpäin. Hän korostaa etäopetusta kehittämisen tärkeyttä myös muutenkin kuin vain poikkeusolojen takia.

-Kaikilla pitäisi olla siihen laitteet ja välineet. Olisi hyvä laajemminkin koulun piirissä tarkastella, lapset innovoivat ja haluavat kehittää ja kehittyä ja kiinnostua kaikesta, mitä digitaalisuus mahdollistaa.

Uusitalo muistuttaa, että koululaisten tiedonnälkää ja kehittymistä kannattaa tukea. Poikkeustilan pakottama digiloikka – tai -harppaus – on siis hänen mielestään myös mahdollisuus opetuksen aitoon kehittämiseen.

– Tätä mahdollisuutta ei kannata haaskata, vaan tulisi ottaa koppi, kuunnella lapsia ja kehittää edelleen. Lapsilla on valtava kapasiteetti tehdä. Hekin haluavat olla ajan tasalla, ja on välttämätöntä, että kaikilla on siihen mahdollisuus.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*