Kuva: Ville Miettinen
Opetus ammatillisessa koulutuksessa on maksutonta, mutta kustannuksia syntyy oppimateriaaleista ja tutkintomaksuista. (Kuva: Ville Miettinen)

Useat järjestöt käynnistävät kansalaisaloitteen toisen asteen koulutuksen muuttamisesta kokonaan maksuttomaksi. Järjestöt vaativat, että lukio- ja ammatillisten opintojen maksullisuus poistetaan kaikin tarvittavin lakiuudistuksin ja toimenpitein.

Tavoitteen edistämiseksi avataan kansalaisaloite, joka vaatii viranomaisilta selvitystä ja toimenpiteitä siirtymiseksi aidosti maksuttomaan toisen asteen koulutukseen. Aloitteen on satava 50 000 allekirjoittajaa, jotta se päätyy eduskunnan käsittelyyn.

Oppetus on nyyisinkin maksutonta lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa, mutta kustannuksia syntyy koulukirjoista ja muusta oppimateriaalista sekä tutkintomaksuista.

Aloitteen vireillepanijoitten mukaan lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta syntyy paljon kustannuksia. Esimerkiksi lukion suorittamisen kokonaiskustannukset nousevat 2 600 euroon. Joidenkin Ammatillisten tutkintojen kustannukset riippuvat paljon alasta, mutta voivat järjestöjen tietojen mukaan nousta useaan tuhanteen euroon.

Tämän katsotaan asettavan nuoret keskenään eriarvoiseen asemaan ja aiheuttavan paineita vähävaraisten perheiden toimeentulolle.

Aloitteen käynnistäjät katsovat, että aidosti maksuton koulutuspolku aina varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle mahdollistaa Suomen osaamispotentiaalin hyödyntämisen täysimääräisesti sekä lisää tasa-arvoa perheiden välillä.

Aloitteen ovat käynnistäneet Pelastakaa Lapset ry, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry, Finlands Svenska Skolungdomsforbund FSS rf, Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry, Suomen Vanhempainliitto ja Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry.

Allekirjoitusaikaa on 18.3.2018 asti.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*