Kuva: Ville Miettinen
Energiatehokkuuden hyötyjä kannattaa avata kuntalaisille aktiivisesti.

Millaista on kunnan hyvä ilmastotyö? Tähän ei vastata yksiselitteisesti edes tuoreessa Kuntaliiton julkaisemassa Ilmastonmuutos ja kunnat -oppaassa. Mutta tukea ilmastotyöhön siitä saa.

– Jokaisen kunnan on löydettävä itselleen sopivimmat tavat. Kunnat ovat erilaiset ja joutuvat pohtimaan muun muassa, miten ilmastotyötä tehdään oman henkilöstön ja kuntalaisten kanssa. Tai kuinka voidaan tehdä yhteistyötä yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa, huomauttaa Kuntaliiton asiantuntija Pauliina Jalonen.

Osa kunnista on tehnyt ilmastotyötä 1990-luvulta asti pitkäjänteisesti ja kokemuksista oppien.

– Päätöksenteossa joudutaan ikävä kyllä hyväksymään paljon epävarmuutta. Me kaikki opettelemme parasta tapaamme.

Helppoa ei ole myöskään täydellisen ilmastostrategian laatiminen. Pikemminkin pitää ajatella, että jostakin pitää aloittaa ja kehittää asioita palanen kerrallaan.

Ii ja Vaala pienten edelläkävijöitä

Jalonen huomauttaa, että työnsarkaa riittää myös viestimisessä. On kyettävä kertomaan vaikuttavasti, että energiankäyttöä tehostamalla kunta säästää veronmaksajien euroja.

Hänen mielestään esimerkiksi Iissä ja Vaalassa on tehty hienoa työtä ja onnistuttu näyttämään, millaisia vaikutuksia hyvällä ilmastotyöllä on.

Ii on saanut kansainvälistä tunnustusta päästövähennyksistään, ja Vaalassa kehitetään tuulivoiman hyödyntämistä.

– Mutta isojen, vasta pitkän ajan kuluttua vaikuttavien investointien viestiminen ja avaaminen tuottaa itse kullekin vielä päänsärkyä.

Jalosen tavaksi on tullut painottaa, että ilmastotyötä ei tehdä yksin. Haaste on valtava, ja se pitää osata tavalla tai toisella pilkkoa osiin. Muilta kannattaa ottaa oppia ja pölliä hyviä ideoita. Samalla tietysti on syytä panna omat oivallukset kiertoon.

– Ja jos jokin yksittäinen asia ei toiminutkaan, sekin tieto on arvokasta myös muille.

Kuntien päätöksillä suuret vaikutukset

Kuntaliiton julkaisema tukipaketti on tarkoitettu tukemaan kuntien johtoa ja päätöksentekijöitä ilmastotyön hahmottamisessa ja suunnittelemisessa.

Oppaassa on kattava kokonaiskuva kunnista ilmastotoimijoina, kunnan eri sektoreiden merkityksestä sekä mahdollisuuksista toimia.

Jalonen muistuttaa, että kunnissa tehdään päivittäin lukuisia päätöksiä, joilla on joko suoria tai epäsuoria vaikutuksia ilmastoon.

Maksuttoman oppaan voi ladata Kuntaliiton sivuilta. Oppaasta on tulossa myös ruotsinkielinen versio.

Lue lisää: Madridin ilmastokokous olisi pitänyt järjestää Iissä

Mitä kunnille jäi käteen Madridin ilmastokokouksesta?

Se mitä konkreettisesti tehdään, ratkaistaan paikallistasolla

Avatar
Kirsi Riipinen
kirsi.riipinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*