Jan Vapaavuori vastusti äänekkäästi Sipilän hallituksen sote-uudistusta mm. pääkaupunkiseudun valtuustojen yhteisessä sote-kokouksessa keväällä 2018. Kuvassa Vapaavuoren taustalla Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Multala, kok., Helsingin kaupunginvaltuuston tuolloinen puheenjohtaja Tuuli Kousa, vihr., ja Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Markkula, kok.(Kuva: Ville Miettinen)

Jan Vapaavuoren, kok., näkyvä rooli Helsingin pormestarina on tehnyt hyvää kuntien johtamiselle, sanoo yliopistonlehtori Jenni Airaksinen Tampereen yliopistosta Kuntalehden podcastin uudessa jaksossa.

Johtamista eri kulmista käsittelevässä podcastissa Airaksinen sanoo, että Vapaavuori on kasvottanut kunnan johtamista valtakunnallisesti.

– Hänessä yhdistyvät eri osaamiset ja valtavat yhteiskunnalliset, sekä kotimaiset että kansainväliset verkostot, Airaksinen sanoo.

– Minusta tämä on ollut kuntien johtamiselle kauhean hyvä käänne, että Vapaavuori on ollut niin selkeästi näkyvillä, selkeästi pitänyt kaupunkien puolta ja selkeästi osoittanut Helsingin asemaa erilaisissa yhteyksissä.

Tuoreessa Kuntalehdessä käsitellään myös pormestarimallin haasteita, kuten apulaispormestarien asemaa, joita Helsingissäkin on puitu julkisuudessa.

Pormestarimallin pitäisi johtaa siihen, että vaalitulos näkyisi kaupungin johtamisessa paremmin. Pormestarimalli voikin sähköistää kuntapolitiikkaa, Airaksinen sanoo.

– Selkeästi se tuo politiikan takaisin kuntapolitiikkaan. Välillä tuntui viime kuntavaaleissa, että politiikkaa oli kauhean vaikea sieltä löytää.

Podcastissa pohditaan myös, mitkä korona-ajan muuttuneet johtamisen käytännöt otetaan pysyviksi käytännöiksi, ja mitä ajattelee kuntajohtamisen opiskelija alan näkymistä.

Aiemmat Kuntalehti podcastit löydät täältä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä