- Kaikki analyysit puoltavat tiukkaa varotoimenpidettä, alueiden komitean puheenjohtaja Apostolos Tzitzikostas perustelee alueiden komitean täysistunnon siirtämistä. (Kuva: EU/Nuno Rodrigues)

EU:n alueiden komitea siirtää maaliskuun täysistunnon myöhempään ajankohtaan koronavirustilanteen takia. Täysistunto oli määrä pitää Brysselissä 25.-26. maaliskuuta.

Siirrosta päättäneen alueiden komitean puheenjohtajan Apostolos Tzitzikostasin mukaan kaikki voimat on nyt keskitettävä koronavirus-pandemian leviämisen ehkäisemiseen ja tilanteen hallitsemiseen.

– Monet paikalliset, alueelliset, valtiolliset ja EU:n viranomaistahot ovat jo ottaneet käyttöön vastaavia toimenpiteitä. Päätöksestä on jo tiedotettu kaikille komitean jäsenille, henkilöstölle ja EU:n muille toimielimille sekä kumppaneille, joiden kanssa pidämme tiiviisti yhteyttä, Tzitzikostas sanoo tiedotteessa.

Tzitzikostasin mukaan alueiden komitean jäseniltä on tullut useita yhteydenottoja koskien täysistuntoon osalllistumisen terveydellisiä vaikutuksia sekä matkustusrajoitteiden vaikutuksia.

– On myös tärkeää, että komitean jäsenet voivat pysyä siellä, missä heitä eniten tarvitaan näinä kriittisinä aikoina. Paikallis- ja aluevaaleilla luottamustehtäviin valittuina poliitikkoina olemme koronavirus-pandemian torjunnan eturintamassa alueilla, kaupungeissa, kunnissa ja kylissä.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*