KT Kuntatyönantajat varoittaa, että opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) linjaus perusopetuksen ryhmäkokojen tukien takaisinperinnästä  asettaa kunnat hyvin hankalaan asemaan ja eriarvoistaa kuntien henkilöstöä.

OKM on linjannut, että perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen käytetyt avustukset voidaan periä takaisin kunnalta siltä osin, kun lomautuksen vaikutukset kohdistuvat ryhmäkokorahaa käyttävän ryhmän toimintaan.

KT:n mukaan OKM:n tulisi pyrkiä tuen rajoittamisen sijaan edesauttamaan hallituksen rakennepoliittisen ohjelman hengessä kuntien rakenteellisia muutoksia.

– Nyt ministeriö sen sijaan pyrkii estämään lomautuksia yhden henkilöstöryhmän osalta. Lomautusten ja perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen liittyvän rahoituksen kytkeminen toisiinsa on ongelmallista myös henkilöstön yhdenvertaisen kohtelun kannalta, KT:n tiedotteessa todetaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Järjestö muistuttaa, että kunnat ovat viime vuosina pienentäneet perusopetuksen ryhmäkokoja valtionavuista riippumatta, kun siihen on ollut taloudellisia edellytyksiä.

– Kunnissa on nyt herännyt epäilyjä siitä, kannattaako avustusta hakea, sillä se estää käytännössä vähäisetkin ryhmäkokojen suurentamiset. Avustus vaikeuttaa opetuksen pitkäjänteistä suunnittelua, koska seuraavan vuoden avustuksen ehdoista ei ole tietoa, tiedotteessa sanotaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*