Kuntaliitoskuntien reuna-alueiden asukkaiden epäluottamus kunnan päätöksentekoon on lisääntynyt uuden kunnan ensimmäisinä toimintavuosina.

Tyytymättömyyden kasvu nousee esiin Kuntaliiton tuoreessa Kuntalaiset ja kunnat muutoksessa -tutkimusraportissa. Tutkimus selvitti kuntalaisten näkemyksiä omasta kunnastaan ja sen palveluista vuosina 2011 ja 2008.

– Tulokset ovat kuntauudistuksen vaikutusten kannalta hieman huolestuttavia. Kuntalaisten luottamustason heikentyminen yhdessä mahdollisen taloudellisen tilanteen heikentymisen kanssa on kunnan näkökulmasta erityisen kriittinen piste, tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitosta sanoo.

Kuntalaisten suhtautumisessa kuntansa päätöksentekoon on suuria eroja tutkimuskuntien välillä. Vain noin joka kolmannessa kunnassa kuntalaiset tuntevat pikemmin luottamusta kuin epäluottamusta kuntansa päätöksentekoon.

– Positiivista on joka tapauksessa se, että yli puolessa tutkimuskunnista luottamustaso kaikesta huolimatta joko parantui tai vähintäänkin pysyi ennallaan vuodesta 2008, Pekola-Sjöblom toteaa.

Tutkimus perustuu 40 tutkimuskunnassa syksyllä 2008 ja 2011 tehtyihin laajoihin kuntalaiskyselyihin. Vuoden 2008 kyselyn tulokset kuvaavat tilannetta kunta- ja palvelurakenneuudistuksen alkuvaiheessa, ennen lukuisten kuntaliitosten ja yhteistoiminta-alueiden perustamista.

Vuoden 2011 kysely selvittää tilannetta vaiheessa, jossa monet uudistukset ovat jo toteutuneet. Raportissa selvitetään erityisesti mitä rakenteelliset muutokset merkitsevät kuntalaisten mielipiteisiin ja kokemuksiin kuntansa palveluista ja päätöksenteosta sekä omista osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista.

Tutkimus on osa Paras-arviointitutkimusohjelmaa (ARTTU). Seuraava kuntalaiskysely toteutetaan keväällä 2015 ARTTU 2.0-tutkimusohjelman osana.

 

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*