kuva: Christoffer Björklund
Mustasaaren kansalaisraadin osallistujia: Markus Rönnblom, Marita Carlström, Mika Billing ja Susanna Sariola.

Uusi ja suurempi Vaasa olisi vahvempi toimija kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Liitoksen aikataulu on kuitenkin ollut kiireinen, ja liitoksen riskinä on ruotsin kielen aseman, palveluiden ja lähidemokratian heikkeneminen.

Näin tiivistää Mustasaaren ja Vaasan mahdollista kuntaliitosta arvioinut kansalaisraati  liitoksen hyvät ja huonot puolet. Kansalaisraadin julkilausuma julkistettiin maanantaina.  Julkilausumaan on koottu kolme väitettä liitoksen puolesta ja sitä vastaan.

– Vahvemmalla seudulla on paremmat mahdollisuudet luoda ja säilyttää edellytykset hyvälle elinkeinoelämälle. Tämä tuottaa lisäarvoa, jota voidaan käyttää alueen houkuttelevuuden parantamiseen. Se hyödyttää nykyisiä alueen asukkaita ja houkuttelee uusia, on yksi väite liitoksen puolesta.

– Koska kuntaliitos tehdään kiireellisellä aikataululla, on olemassa epäselvyyksiä liittyen muun muassa talouteen, sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja yhteistyöhön muiden kuntien kanssa. Sopimus ei vaadi, että uuden kaupungin on täytettävä sopimukseen kirjoitetut visiot kieleen, koulutukseen ja demokraattiseen osallisuuteen liittyen, kuuluu yksi väitteistä liitosta vastaan.

Julkilausuma on postitettu kaikille Mustasaaren äänioikeutetuille. Mustasaarelaiset äänestävät kuntaliitoksesta neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 17. maaliskuuta.

Mustasaaren kansalaisraati oli Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkijoiden kokeilu, jossa käytettiin Yhdysvaltojen Oregonissa kehitettyä kansalaisaloitteiden arviointijärjestelmää. Raadin tavoite oli tuottaa toisille äänestäjille laadukasta ja puntaroitua tietoa äänestyskysymyksestä. Raadilla ei ole virallista asemaa, ja Mustasaaren kunta tai Vaasan kaupunki eivät osallistuneet sen toteutukseen. Raatiin kuului 21 Mustasaaren kuntalaista.

Julkilausumassa ei oteta kantaa siihen, miten kansanäänestyskysymyksessä pitäisi äänestää, vaan tavoitteena on auttaa äänestäjiä tekemään harkittuja päätöksiä moniulotteisessa kysymyksessä.

Mustasaaren kansalaisraadin julkilausuma

Lisää tietoa kansalaisraadeista

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*