Pielaveden, Tervon, Keiteleen ja Vesannon valmisteilla oleva niin sanottu Nilakan kuntaliitos turvaa alueen elinvoiman, uskoo Vesannon kunnanhallituksen puheenjohtaja ja entinen kunnanjohtaja Markku Forss.

– Maaseudun kunnallispolitiikassa tarvitaan vahvaa uskoa ja heikkoa matematiikkaa, hän heittää.

Hän joka tapauksessa katsoo, että yhdistämällä voimansa kunnat pystyvät turvaamaan alueen elinvoiman.

Optimismiaan hän perustelee suurella yksituumaisuudella, joka asian valmistelussa on löytynyt.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– 150 ihmistä, reilu yhdeksänkuukautta ja yli 55 kokousta on käytetty valmisteluun ja koko ajan on oltu yksimielisiä.

Myös valtuustot hyväksyivät asian etenemisen lähes yksimielisesti. Ne päättivät maanantaina aloittaa yhdistymissopimuksen laatimisen. Sopimus on tarkoitus saada syksyllä valtuustoihin päätettäväksi.

– Näissä neljässä kunnassa on nyt 4 000 työikäistä työelämässä. 15 vuoden kulutta heitä on enää 2 700. Kysymys kuuluu, pystyvätkö he maksamaan yhtä paljon veroja kuin nämä nykyiset 4 000.

– Meidän pitäisi päästä eteenpäin, mutta emme pysy nykyisellään edes paikallamme, Forss kuvaa tilannetta.

 

Tuloksena 11 000 asukkaan kunta

 

Forss kiistää, että kysymys olisi ajan pelaamisesta.

– Uskomme, että saamme omin toimin parannusta tilanteeseen.

Vaihtoehdoksi Forss näkee yhteistyön syventämisen, mutta ei pidä sitä riittävänä.

Pielaveden, Tervon, Keiteleen ja Vesannon kuntaliitoshanke on sikäli harvinainen, että mukana ei ole vahvaa keskuskuntaa, jonka ympärille uusi kunta muodostuisi.

Yhdistetyn kunnan väestö olisi noin 11 000.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*