Pekka Haavisto on toiminut vihreiden kansanedustajana vuosina 1987–1995 ja vuodesta 2007 lähtien.

Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas ja vihreiden kannattama Pekka Haavisto arvostaa sitä, miten lapsiin ja nuoriin sekä kulttuuriin satsataan Helsingissä.

– Kotikuntani luo puitteet hyvälle ja aktiiviselle elämälle.

Kotiseutuasioista keskusteltaessa Haavisto avaa näkökulmaansa hyödyntämällä mielikuvaa mosaiikista, joka on pienistä ja vierekkäin asetelluista värillisistä lasi-, kivi- tai keramiikkapalasista tehty sommitelma.

– Suomi on tuhansien kotiseutujen maa. Kotikuntamme liimaa meidät tähän mosaiikkiin.

Helsingissä syntynyt ja kasvanut Haavisto näkee Suomen pääkaupungin erityislaatuisuuden myös kansainvälisesti vertailtuna.

– Moneen muuhun maailman suureen kaupunkiin verrattuna Helsingissä on paljon hienoa luontoa.

– Kaupungin pinta-alasta 40 prosenttia on viheralueita ja puolet tästä on metsää. Helsingissä on kauniita rantoja, vanhoja metsiä ja upea saaristo.

Helsinki ei ole kansanedustajan mukaan sattumalta luontoystävällinen kaupunki. Päättäjät ovat kunnianhimoisesti edistäneet Helsingin suojelutavoitteita.

– Helsinkiin perustetaan nykyisin viisi uutta luonnonsuojelualuetta vuosittain. Helsinki tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Helsingin viimeinen kivihiilivoimala suljetaan viimeistään 2025.

Jokaisen sukupolven oikeus

Pekka Haavisto on presidenttiehdokkaat esittelevän Kuntalehti ja vaalit -juttusarjan neljäs haastateltava. Haavisto kasvoi opettajaperheen kuopuksena Munkkivuoressa.

Haavistolla on taustallaan 40 vuoden ura politiikassa ja kansainvälisissä tehtävissä, muiden muassa ympäristöministerinä, kehitysministerinä ja viime vuodet ulkoministerinä. Haavisto työskenteli kuuden vuoden ajan YK:n tehtävissä.

– Tärkeimpiä arvoja, joiden kautta päätöksiä pitäisi tehdä? Niitä ovat omalla työkentälläni rauha, ympäristö ja ihmisoikeudet. Jokaisen sukupolven tulee voida rakentaa elämäänsä ja kotiseutuaan rauhan oloissa.

Jos suomalaiset valitsevat Haaviston presidentiksi, hän lupaa jatkossakin tukeutua toimintaperiaatteisiin, jotka hän on tähän mennessä havainnut hyviksi.

– Presidenttinä sitoudun tekemään osani ylläpitääkseni rauhan rakenteita kunnissa, kotimaassamme ja maailmalla. Siihen kuuluu toisten kunnioittamista ja erilaisten ajatusten kuulemista.

– Ympäristön ja ihmisoikeuksien edistäminen on tärkeä tehtävä presidentille arvojohtajana.

Kuntalehti ja vaalit -juttusarja esittelee kaikki yhdeksän presidenttiehdokasta. Jokainen ehdokas kertoo vuorollaan muiden muassa oman kotikuntansa merkityksestä itselleen. Joka päivä (ensimmäinen ilmestyi 28.12.) kello 16 julkaistaan sarjaan liittyvä juttu, kunnes kaikki ehdokkaat on esitelty.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä