Kuva: Ville Miettinen

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko, kok., pitää lainvalmisten vaikutusarvioinnin tasoa liian vaihtelevana.

Risikko ehdottaa, että Suomeen perustetaan riippumaton asiantuntijataho arvioimaan lainsäädäntöhankkeiden vaikutuksia.

Arviointi keskittyisi muun muassa tärkeimpien hankkeiden taloudellisiin vaikutuksiin.

Viimeksi sote-lakiesityksen yhteydessä on keskusteltu runsaasti siitä, miksi lain taloudellisten vaikutusten laskelmia ei annettu julkisuuteen ja sittemmin siitä, minkä kuinka paljon vaikutuslaskelmat tulevat muuttumaan todellisuudessa.

– Lakihankkeiden todelliset kustannukset ovat usein jotain ihan muuta kuin etukäteen on arvioitu. Olen nähnyt paljon tällaisia ”yllätyksiä”, kun on esimerkiksi arvioitu kunnille annettavien tehtävien kustannuksia, Risikko sanoi Taloudelliset vaikutukset -seminaarissa torstaina 11. joulukuuta.

– Suomeen tulisi perustaa pysyvä ja riippumaton asiantuntijataho, joka toisi sekä päätöksentekijöille että kansalaisille tarvittavat eväät politiikkatoimien arviointiin ja valintojen tekemiseen. Toki sekään ei voi kaikkia lakihankkeita arvioida, vaan sen tulee keskittyä ennen kaikkea yhteiskunnallisesti merkittäviin hankkeisiin.

Risikko ehdottaa, että vaikutusten arvioinnin kehittäminen aloitettaisiin selvityshenkilö Kari Raivion selvityksen pohjalta.

Raivio luovutti lokakuussa valtioneuvoston kanslialle selvityksensä Näyttöön perustuva päätöksenteko – suomalainen neuvonantojärjestelmä. Hän teki selvityksessään ehdotuksia tutkitun tiedon käytön edistämisestä päätöksenteossa.

– Nämä ehdotukset tulee käydä nyt tarkkaan läpi ja tehdä sitten tarvittavat päätökset arvioinnin kehittämiseksi ja tiedon käytön edistämiseksi, Risikko totesi.

Kari Raivion selvitys valtioneuvoston kanslian verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä