Ministeri Lauri Tarasti antoi ministeri Vehviläiselle tiistaina ehdotuksensa hallituksen linjaukseksi aluehallintouudistuksen jatkovalmistelusta.

Tarasti mukaan selvityksen tavoitteena oli selkeä ja rakenteeltaan yhdenmukainen aluehallinto, jossa asiakaslähtöisyyttä pidetään tärkeänä. Selvitys ei koskenut sosiaali- ja terveyspalveluja eikä rahoitusjärjestelyjä.

Lukuisat tehtävät siirtyvät

Elinkeinoelämän kannalta tärkeiden yritys- ja työvoimapalvelujen (nykyiset TE-toimistot) järjestämisvastuu siirtyy maakunnille, jotka voivat osoittaa palvelujen tuottajiksi suuria kuntia, kaupunkiseutuja, yksityisiä tahoja tai järjestää palvelut itse.

Myös rakennusvalvonnan järjestämisvastuu siirtyy maakuntiin, mutta kunnat voivat ilmoittaa hoitavansa rakennusvalvonnan itse.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Maatalous- ja maaseutuhallinto yksinkertaistuu siirtämällä tehtävät kunnista ja ELY-keskuksista pääosin maakuntien hoidettavaksi. Myös kuntien ja aluehallintovirastojen ympäristöterveydenhuollon tehtävät kootaan maakuntiin.

Sosiaali- ja terveysministeriön alalla terveydensuojelun ja tupakkavalvonnan järjestämisvastuu siirtyy maakuntiin, mutta kunnat voivat ilmoittaa hoitavansa nämä tehtävät itse.

ELY-keskuksille kuuluvat ympäristönsuojelu- ja luonnonsuojelutehtävät siirtyvät eräin poikkeuksin aluehallintovirastoille, mutta ympäristönsuojelulain uudistamista jatketaan mukaan lukien luvituksen ennakkoneuvottelumenettely.

Pelastustoiminnan tehtävät siirretään maakunnille ja pelastuslaitosten lukumääräksi tulee kaksitoista. Pelastusasemat jatkavat nykyisellään.

Maankäyttö- ja rakennuslakiin tänäänkin perustuva pääkaupunkiseudun yhteinen yleiskaava toteutetaan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kesken. Liikenteen tehtävien siirtoa ELY-keskuksista selvitetään liikennekaaren valmistelun yhteydessä ensi keväänä.

Maakunta, maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntavirasto

Tarasti esittää, että aluehallinnossa käyttöön otetaan nimet maakunta, maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntavirasto.

Maakuntavaltuustoilla ja maakuntahallituksilla on pääsääntöisesti samat tehtävät kaikissa maakunnissa. Sen sijaan maakuntavirastojen tehtävät ovat keskenään erilaisia, koska resursseja ja asiantuntemusta ei ole mahdollista jakaa kaikille 18 maakunnalle. Tehtäviä kootaan yhteen, viiteen, kahteentoista ja kahdeksaantoista maakuntaan pyrkien seuraamaan sosiaali- ja terveyspalveluissa tehtäviä aluejakoja.

Maakunnissa tehtävät jaetaan hoidettaviksi siten, että poliittista harkintaa vaativat tehtävät ratkaistaan pääsääntöisesti maakuntavaltuustossa tai vähemmän tärkeissä asioissa maakuntahallituksessa. Muut, pääosin vain lain soveltamista tarkoittavat asiat, ratkaistaan maakuntavirastossa viranhaltijapäätöksin.

ELY-keskusten valtiolle jäävät tehtävät pääosin aluehallintovirastoille

ELY-keskuksista valtiolle jääviä tehtäviä varten ei perusteta uusia virastoja, vaan tehtävät siirretään pääosin aluehallintovirastoille, joista yksi nimetään pääaluehallintovirastoksi.

Aluehallintovirastojen toimivalta muutetaan valtakunnalliseksi ja pääaluehallintovirasto määrää työnjaosta ja resurssien käytöstä.

Tarastin selvityksen raportti

Lisää aiheesta:

Vehviläinen: Hyvä pohja päätöksenteolle

Kuntaliitto: Kuntiin pitää jäädä elinvoimaan liittyvät tehtävät

Forssan Sulkko: Kuntademokratian luuranko kolisee kaapissa

Lapin maakuntajohtaja: Ongelmia itsehallinnon kannalta

Pirkanmaan maakuntajohtaja: Selkeä, eteenpäinvievä esitys

Pohjois-Savon maakuntajohtaja: Hallituksen asetettava kulmakivet paikoilleen

Lauri Tarasti Kunta.tv:n haastattelussa:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*