Valtioneuvosto päätti torstaina Lahden kaupungin ja Nastolan kunnan yhdistymisestä sekä Säkylän ja Köyliön kuntien yhdistymisestä.

Lahden kaupunki ja Nastolan kunta lakkaavat ja yhdistyvät uudeksi Lahden kaupungiksi vuoden 2016 alusta lukien. Päätös perustuu Lahden kaupunginvaltuuston ja Nastolan kunnanvaltuuston 26. tammikuuta hyväksymään yhdistymissopimukseen. Uudessa Lahden kaupungissa on yhdistymisen jälkeen 118 644 asukasta.

Köyliön kunta lakkaa ja yhdistyy Säkylän kuntaan vuoden 2016 alusta lukien. Päätös perustuu Säkylän ja Köyliön kunnanvaltuustojen 20. huhtikuuta hyväksymään yhdistymissopimukseen. Uudessa Säkylän kunnassa on yhdistymisen jälkeen 7 186 asukasta.

Valtioneuvosto hyväksyi myös kaksi kuntien osaliitosta. Kuopion kaupungista siirretään Rautavaaran kuntaan 2,5 hehtaarin kokoinen alue, joka kattaa kaksi kokonaista kiinteistöä ja kahden muun kiinteistön osan. Alueella asuu seitsemän asukasta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Vihdin kunnasta siirretään Espoon kaupunkiin yhden hehtaarin kokoinen kiinteistö, jolla asuu kaksi henkilöä. Kuopio, Vihti ja Espoo vastustivat osaliitoksia. Ne voitiin kuitenkin hyväksyä, koska ne ovat kooltaan ja merkitykseltään erittäin vähäisiä ja niiden voitiin katsoa parantavan esityksen tekijöiden palveluja ja elinolosuhteita kuntarakennelain mukaisesti.

Valtiovarainministeriö ei hyväksynyt laajempia alueita koskeneita osaliitosesityksiä Joutsan ja Toivakan kuntien välillä, Siikajoen ja Lumijoen kuntien välillä sekä Kuopion kaupungin ja Pielaveden kunnan välillä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*