Vuorovaikutus voi olla avain kaikkia kuntia koskevaan huoleen siitä, kuinka saada X- ja Y-sukupolvien eli pari-kolmikymppisten työtä tekevien ikäpolvi jäämään kuntaan, sanoo mediastrategi, tietokirjailija Lilly Korpiola.

Ylipäätään vuorovaikutus on iso johtajuuden trendi.

– Läsnäolo ja vuorovaikutus ovat edellytyksiä sille, että ihmiset voivat sitoutua, Korpiola sanoo.

– Organisaatiolla pitää olla identiteettihenki. Pitää olla sellainen yhteisö, johon voi liittyä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Osana vuorovaikutusta mediajulkisuus tulisi ottaa haltuun, ja sitä puolestaan haastaa mediakentän pirstaloituminen.

– Kun kaikkea ei ehdi tehdä, pitää miettiä, mitkä ovat ne kohderyhmät missä oikeasti pääsee vuorovaikutussuhteeseen ja dialogiin keskeisten toimijoiden kanssa.

– Kunnassa olisi tärkeä että kuntalaisilla on tunne, että johtaja on läsnäoleva ja luotettava. Jalkautuminen pienissä kunnissa vaikka kaffelle, mutta myös jalkautuminen mediassa on tärkeä osa johtamistyötä tänä päivänä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*