Kuva: Sonja Eloranta
Kahta samanlaista päivää ei ole ollut, kuvailee kunnanjohtajauransa alkua Vaalan kunnanjohtaja Miira Raiskila. Isojoen kunnanjohtaja Juha Herrala puolestaan iloitsee saamastaan tuesta mm. nuorten kuntajohtajien verkostossa. Kuva on otettu Kuntajohtajapäivillä 2018 Joensuussa.

Vaikka elinvoiman kehittäminen koetaan monessa kunnassa haasteelliseksi mm. taloustilanteen takia, juuri elinvoimaan liittyvät tekijät ja hankkeet luovat uskoa tulevaisuuteen vastikään aloittaneilla kunnanjohtajilla.

Näin voi päätellä Kuntalehdelle tunnelmistaan työn alkutaipaleella kertoneiden seitsemän kunnanjohtajan kommenteista.

Myös yhteisöllisyys ja ympäristön yhteistyöhalukkuus nousevat esiin useista vastauksista.

Esimerkiksi Vaalan kunnanjohtaja Miira Raiskila kehuu kuntansa päättäjien ja työntekijöiden muodostavan yhtenäisen joukkueen jossa ei ole ennakkoluuloja eikä raja-aitoja.

– Erimielisyydet käsitellään hyvin ja ilman henkilökohtaisuuksia. Tämä on ihan uskomattoman hienoa, ja on ollut todella tärkeää kunnan kehittämisessä.

Raiskila on tyytyväinen erityisesti siihen, että Vaalassa on käynnistetty määrätietoinen työ hyvinvoinnin edistämiseksi.

– Olemme tuoneet hyvinvointiosaston osaksi kunnan pysyvää organisaatiota. Uskomme ennaltaehkäisyyn panostamalla saavuttavamme hyviä tuloksia niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin. Tämä luo uskoa siihen, että haasteet ovat voitettavissa, Raiskila sanoo ja viittaa mm. taloudellisiin haasteisiin.

Multialla uutta kunnanjohtajaa tervehditään kaupassa ja tullaan juttusille. Meininki on kovin toisenlaista kuin isossa kaupungissa, jossa paikallishallinto on usein ”kasvotonta”, sanoo viime vuonna Multialla aloittanut kunnanjohtaja Noora Pajari.

– Olen Multian ensimmäinen naiskunnanjohtaja ja vieläpä nuori sellainen. On tullut tunne, että meihin nuoriin, uuden sukupolven johtajiin luotetaan ja meitä kaivataan ”tuulettamaan” kunnallishallintoa.

Pajarin mukaan myös Multialla henkilöstön ja luottamushenkilöiden välit ovat erinomaiset.

Elinvoimahankkeista virtaa

Suomussalmen kunnanjohtajana viime vuonna aloittanut Erno Heikkinen sanoo yritysten kanssa tehtävän elinvoimatyön luovan luottamusta kunnan vuoteen 2019.

– Kuntamme elinvoimaa kehitetään jatkuvasti, sitä ei voida lopettaa.

– Olemme aloittamassa uuden koulun rakentamista. Uusi koulu mitoitetaan 500 oppilaalle ja koulu aloittaa toimintansa vuonna 2022. Suuri satsauksemme tulevaisuuteen, Heikkinen sanoo.

Ruokolahdella puolestaan uusi koulu on juuri valmistunut. Ruokolahden kunnanjohtaja Tuomo Sallinen iloitsee elinvoimaan liittyvistä asioista kollegansa Heikkisen tavoin.

– Koen, että pystymme vaikuttamaan kunnan kehitykseen muun ohessa kaavoituksen ja hyvän yritysyhteistyön kautta.

Myös Inkoossa elinvoimaan liittyvät kehityshankkeet luovat uskoa tulevaan, sanoo kunnanjohtaja Robert Nyman.

– Taloutemme on hyvällä pohjalla ja meillä on kiinnostavia hankkeita menossa. Inkoon hyvä sijainti usein unohtuu: olemme ensimmäinen kyläkeskus Helsingistä länteen ja vielä pendelöintietäisyydellä, muistuttaa Nyman, joka sanoo yllättyneensä positiivisesti kunnanjohtajan työn luonteesta.

Isojoen lapsiluku nousee

Väestön ikääntyminen aiheuttaa monessa kunnassa harmaita hiuksia talouslukuja syynääville, mutta Isojoella on myös iloisia uutisia.

– Lapsilukumme tulee nousemaan selvästi tänä vuonna pariin edelliseen vuoteen verrattuna, kunnanjohtaja Juha Herrala kertoo.

Herrala on kotoisin Isojoelta, mutta hän vietti 12 vuotta muualla ennen kuin hänet valittiin kunnanjohtajaksi noin vuosi sitten. Yhteisöllisyys on ilahduttanut ja luo uskoa tulevaan.

– Saamme kuluvan vuoden aikana valmiiksi uuden kuntastrategian, jonka tekemiseen kuntalaiset ovat päässeet osallistumaan vahvasti. Uskon, että meillä on tämän jälkeen vahva näkemys siitä, mitä kuntalaiset meiltä odottavat, ja pystymme vastaamaan niihin odotuksiin.

Herrala tuli kunnanjohtajaksi liikemaailmasta. Kuluvana vuonna hänen omana tavoitteenaan on mm. syventää kuntajohtamisen substanssiosaamista.

– Iloisesti on yllättänyt se, että nuorille kuntajohtajille on paljon tukea tarjolla, ja miten hyvin minutkin on otettu vastaan. Meillä oli juuri nuorten kuntajohtajien verkoston kokous, jossa pääsimme yhdessä sparraamaan monia asioita. Tämä on minulle todella tärkeää uutena kaverina.

Kunnan johtaminen vie aikaa

Erno Heikkinen sanoo yllättyneensä siitä, miten monipuolista kunnanjohtajan työ on – siitäkin huolimatta että hän tiesi työn monipuoliseksi.

– Kunnanjohtajalla voi olla saman päivän sisällä niin ”pieniä” kuin ”isoja” tapaamisia ja yhteydenottoja.

Samansuuntainen havainto on Noora Pajarilla, joka oli jo edellisessä työssään Kiuruveden kaupunginsihteerinä päässyt havainnoimaan kuntajohtamistyötä läheltä.

– Tiesin työn olevan äärimmäisen mielenkiintoista, haastavaa ja laaja-alaista, minkä lisäksi työpäivät ovat pitkiä. Tämä kaikki on vastannut odotuksiani.

– Jonkinmoinen yllätys oli se, kuinka paljon työaikaa minulla kuluu erinäisten riita- tai valitusasioiden hoitoon. Mutta nämäkin asiat ovat hoidettavissa ja ehkäistävissä diplomatialla ja lainmukaisella, tarkalla valmistelutyöllä.

Myös Miira Raiskila sanoo odottaneensa monipuolista työtä – ja todellisuus on ollut jopa odotettua monipuolisempi.

– Ehkä tehtävän tosiasiallinen laajuus on päässyt yllättämään. Työpäiviin ja –viikkoihin mahtuu todella monenlaista sisältöä suuresta pieneen kaikilla elämän osa-alueilla. Kaikkeen ei voi mitenkään valmistua eikä kaikkea tietää etukäteen, ja tässä kokonaisuuksien hallinta ja suuri kuva korostuvat. Johtajuutta tarvitaan. Ajattelen kuitenkin, että tämä työn monipuolisuus on pelkästään positiivinen asia.

Se, että monenlaista, pientä ja suurta, tehtävää riittää, asettaa myös haasteen ajankäytölle, Raiskila myöntää.

– Työlista tuppaa yleensä olemaan pitkä ja kiireen tunne on läsnä jatkuvasti, joten aikaa haluaisi käyttää tehokkaammin. Tämä on kuitenkin opettanut ymmärtämään paremmin ihmisten erilaisia tarpeita. Kunta on kuitenkin ihmistä varten, ei toisinpäin. Koen olevani palveluammatissa, joten ihmisten kuuntelemiselle ja heidän pienemmillekin asioilleen on oltava aikaa.

Lue myös:

Uudet kunnanjohtajat toivovat tulevalta hallitukselta tasapainoa talouden linjauksiin

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*