Pelkosenniemen vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksyminen on tällä kertaa työn ja tuskan takana. 15. kesäkuuta valtuuston kokousta ei saatu päätösvaltaiseksi ja 30. kesäkuuta pidetyn valtuustokokouksen kokouskutsussa havaittiin valituksen jälkeen muotovirhe, jonka takia kokouksen päätöksen ovat laittomia.

Kunnan hallintosääntö mahdollistaa hybridikokoukset, joihin voi osallistua etäyhteydellä, mutta kesäkuun viimeisen päivän kokouskutsusta tuo maininta puuttui. Asiasta Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle tehdyn kunnallisvalituksen johdosta Pelkosenniemellä etsitään nyt uutta kokouspäivää.

Asiaa käsittelee kunnanhallitus torstaina ja valtuuston kokous pyrittänee pitämään myöhemmin tässä kuussa. Kunnanhallituksen päätösesityksestä tilinpäätöskokouksen päätösten on todettu olevan laittomia virheellisen kokouskutsun johdosta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Valtuutetuista puutetta

Vajaan tuhannen asukkaan Lapin kunnassa on ollut tällä vaalikaudella ongelmia valtuustotyöskentelyn kanssa, sillä kuntavaalit eivät viime kerralla kuntalaisia kiinnostaneet ja ehdolle lähti eri puolueista ja ryhmistä vain 20 henkilöä.

-Meillä on Suomen pienin eli 13 hengen valtuusto. Yhden valtuutetun kuoleman takia se on pudonnut nyt 12 valtuutettuun, sillä menehtyneen ryhmällä ei ollut varavaltuutettua. Yhdeksällä valtuutetulla valtuusto on vielä päätösvaltainen ja tuo määrä meillä oli kesäkuun lopun kokouksessa. Kokouskutsusta vain puuttui maininta mahdollisuudesta osallistua etänä, kunnanjohtaja Pirjo Vauhkonen kertoo.

Yhtään valtuutettupulasta kärsivät kunnan päätöksentekoa ei helpota jo keväällä kunnantalolle tulleet kahden valtuutetun eli Piia Taipolan (ps.) ja Christian Sirviön (vihr.) eronpyynnöt valtuuston jäsenyydestä. Eronpyynnöt etenevät hiljalleen kunnan byrokratian rattaissa ja seuraavaksi eronpyynnöt ovat esillä mitä ilmeisimmin tämän kuun loppupuolella kunnanhallituksessa. Perussuomalaisilta löytyy vielä varavaltuutettu paikkaamaan eroamista, mutta vihreiden puolella ei varavaltuutettua ole.

-Jos valtuutettujen määrä putoaa pysyvästi alle kymmenen, niin siinä vaiheessa meillä on velvollisuus olla yhteydessä ministeriöön. Täydennysvaalit ovat sitten edessä, mikäli oikeusministeriössä katsotaan se tarpeelliseksi, Vauhkonen toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*