Toiminta alkaa juuri ennen
kiireistä pikkujouluaikaa. Samalla lopetetaan Lapin hätäkeskus sekä
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hätäkeskus.

Kyse on laajasta
hätäkeskusuudistuksesta, jossa hätäkeskusten määrä vähenee
viidestätoista kuuteen.

–Hätäpuheluiden siirron Lapin alueelta Ouluun
piti tapahtua viimeistään vuoden loppuun mennessä. Muutos oli
viisaampaa ja turvallisempaa tehdä ennen pikkujouluaikoja ja
vuodenvaihteen pitkiä pyhiä, sanoo Lapin hätäkeskuksen päällikkö Jukka
Alenius.

Hän siirtyy Ouluun uuden hätäkeskuksen apulaispäälliköksi.

Ilman huolia muutos ei toteudu. Etenkin Lapissa on murehdittu sitä, miten apu löytää perille pitkien etäisyyksien päähän.

–Hätäkeskusalue
on tähänkin mennessä ollut laaja. Täällä on totuttu pitkiin
välimatkoihin ja uusiin alueisiin, Oulun hätäkeskuksen päällikkö Mika
Lamu rauhoittelee.

Apu lähtee edelleen samasta paikasta kuin
ennenkin, eikä hätäkeskusten yhdistäminen vaikuta mitenkään
ambulanssien, poliisin tai paloviranomaisten määrään.

Iso alue tutuksi koulutuksella

Suurin osa Lapin hätäkeskuksen 34 työntekijästä siirtyy Ouluun. Seitsemän hätäkeskuspäivystäjää on päättänyt, ettei siirry.

–Olemme
työvuorojärjestelyissä ottaneet huomioon, että jokaisessa työvuorossa
on ihmisiä sekä Lapin että Oulun alueilta, Lamu sanoo.

Hätäkeskuspalvelujen
johtaja Marko Nieminen vakuuttaa, että kansalaisille hätäkeskusuudistus
ei näy mitenkään. Hänen mukaansa työntekijöille on järjestetty
laajentuneeseen alueeseen liittyvää koulutusta.

Hätäkeskuslaitoksen
mukaan seuraava uudistus tapahtuu Itä-Suomessa. Niemisen mukaan
tavoitteena on, että hätäkeskustoiminta on yhtenäistä Suomessa vuoteen
2015 mennessä.

Edellinen hallitus valitsi hätäkeskuspaikoiksi Oulun
lisäksi Keravan, Porin, Vaasan, Turun ja Kuopion. Uusi sisäministeri
Päivi Räsänen (kd.) ilmoitti aiemmin syksyllä olevansa valmis
harkitsemaan sijoituspaikkoja uudelleen. Sisäministeriön mukaan
lopulliset päätökset on tarkoitus tehdä tämän syksyn aikana.

–Etenemme
uudistuksessa voimassa olevan päätöksen mukaisesti. Jos jotain
muutoksia nykyiseen tehdään, joudutaan suunnittelu monelta osin
käynnistämään uudelleen, Hätäkeskuslaitoksen Nieminen toteaa.

(KL / STT / Päivi Seeskorpi / Marjo Sormunen)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*