Pohjoisen uusi matkailuvaltti on kaamoksen maaginen valo

Kuva: Pasi Ikonen
Julkaistu Muokattu

Revontulet tiedetään maailmalla, nyt on kaamoksen vuoro toimia yhtenä matkailun houkuttimena. Enontekiön kunta näyttää tänä vuonna toista kertaa kaamoskameralla, kuinka taivas vaihtaa väriä myös kaamoksen aikana sekä millaista elämä on ilman auringonpaistetta.

Heli Nurmi, Enontekiön kunnan viestintä- ja kulttuurikoordinaattori, kertoo, että viime vuonna Kaamoskameraa seurattiin erityisen paljon Keski-Euroopassa, kun siellä media oli tarttunut aiheeseen ja kirjoittanut teemasta artikkelin.

– Tänä vuonna seuraajia on ollut erityisen paljon Ukrainassa ja Venäjällä.

Kunta järjestää jo toistamiseen myös valokuvakilpailun, jonka teemana on kaamos.

– Meidän tarkoitus on tuoda esille, että kaamos ei ole pimeää. Aurinko nousee vaikkei horisontin yläpuolelle täällä ylläkään. Värit ovat kauniita kuultavan pastillisia. Tällainen kaamoksesta kertominen on meille osa kunnan elinvoimaisuuden esittelyä.

Mielikuvia kaamoksesta pyritään muuttamaan

Lapin markkinointi- ja viestintätalon House of Laplandin markkinointipäällikkö Veli-Pekka Ojamaa kertoo, että kaamos on ollut markkinoinnissa pienemmässä roolissa kuin revontulet tai yötön yö.

– Konkreettista turismia ei kaamoksen ympärille ole syntynyt sellaisenaan, tosin kaamosta tuodaan esille muiden isojen matkailuteemojen, kuten revontulten ja talvimatkailun yhteydessä.

Lapin matkailussa kaamos on toisaalta tunnistettu myös pienenä esteenä.

– Markkinoinnissa pyritäänkin muuttamaan kaamokseen liittyviä negatiivisia mielikuvia. Kerromme, että kaamos ei ole pimeää aikaa vaan värisävyjen juhlaa.

Markkinoinnissa korostetaan muun muassa napapiirin taianomaisia yön värejä. Elokuvantekijöille kaamoksesta kerrotaan maagisena aikana, jolloin valo on aivan omanlaisensa.

Enontekiön kaamoskamera Youtubessa

Lue, kuinka Inarin kunta hyödyntää kaamosta

”Hauva-vauvaindeksi” kertoo kunnan menestysmahdollisuuksista – Inari tuotteisti pimeyden ja tyhjyyden

Inari tuotteistaa kaikki kahdeksan vuodenaikaa

Powered by Labrador CMS