Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen, Valtimon kunnanjohtaja Pentti Kemppinen ja Polvijärven kunnanjohtaja Pauli Vaittinen kritisoivat Kuntaliittoa siitä, että se "vahvan peruskunnan verukkeella" tukee työssäkäyntialueiden kokoisia kuntia ja ajaa kuntien määrän vähentämistä. 


Kolmikon mielestä kuntarakennetta ollaan muodostamassa keinotekoisesti terveydenhuollon ehdoilla. Kunnanjohtajat huomauttavat, että pienikin kunta pystyy järjestämään palvelunsa tehokkaasti, taloudellisesti ja laadukkaasti.

– Emme tarvitse keinotekoisia asukasrajoja – tarvitsemme itsehallinnon ja valtion tuella voimavarat kansalaisten peruspalvelujen turvaamiseen, kunnanjohtajat sanovat tiedotteessaan.


Kunnanjohtajat muistuttavat, että hyvinvoinnin ja asumisen perusta on hyvin toimiva paikallishallinto. 


Me pienten pohjoiskarjalaisten kuntien johtajat tiedämme ja olemme sen näyttäneet, että elämisen parhaat edellytykset säilyvät toimivan paikallishallinnon ansiosta.  Meillä on joukossamme velaton kunta, meillä on isoja rakennushankkeita toteuttava kunta ja meillä on kriisikunnasta selville noussut kunta. 

Sitran keväällä tekemän tutkimuksen mukaan maaseudun tulevaisuuteen uskoo kasvava joukko suomalaisia. Eronen, Kemppinen ja Vaittinen huomauttavat, että pienet kunnat ovat ainoa toimijataho, joka turvaa nämä odotukset.

– Myös edustamamme maaseutukunnat
rahoittavat verovaroilla Suomen Kuntaliiton toimintaa ja nyt tekemillään
kannanotoilla kuntien yhteisenä edunvalvojana toiminut Kuntaliitto ei
ole huolehtinut kuntiemme tulevaisuuden turvaamisesta asianmukaisella
tavalla, vaan se on jatkanut keskittämispolitiikkaa suosivaa linjaansa
välittämättä vähääkään edustamiemme kuntien kannanotoista ja
perusteluista.

(KL)


Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä